Kuuba 2018
sunnuntai 11. maaliskuuta 2018 15.27


Illalla hönnälle mennessä oli taas liskoseikkailu! Pieni gekkulin rääpäle oli oven yläpuolella ötökkämetsällä. Ei taas arvostanut yhtään minun kuvailusessioita :D Unta ei tarvinnut kyllä odotella. Yöllä tuntui olevan jonkinlainen vesisade, mutta eipä tuosta ollut juuri mitään aamulla jäljellä. Kukkokin herätti tuttuun tapaan heti neljän jälkeen mutta onnistui nukkumaan vielä senkin jälkeen. Tulin taas aamupalalle tähän pääkadun varteen. Hedelmiä, kahvia (vihdoinkin!), paahtista, kananmunaa sekä makkaraa ja kinkkua. Olin aloittamassa ruokailua kun sisään astui joku saksaa puhuva papparainen. Hän totesi "Bon appetit" ja pisti vieressä tupakaksi. Tuntui lähinnä vittuilulta. Nyt olisi taas kaikki suunnitelmat auki. Toisaalta piruakos minä niitä suunnitelmia tekemään. Ei tarvitse mitään säätöökääb harrastaa niin voi vaan olla. Illalla voisi olla kyllä kiva käydä kuuntelemassa jotain live-musaa turistikadulla jos vaikka saisi työkaverit mukaan :D Taisin tästä ohimennen mainita, mutta mainitaan uudestaan. Kun Kuubasta lukee juttuja niin tulee mielikuva että täällä on tanssia ja Kuubalaisia rytmejä vähän siellä sun täällä. Vaikka maa on yllättänyt positiivisuudellaan monessa niin tässä on tullut kyllä pettymys. Jos ajattelit että autotune on iso juttu USA:n ja Euroopan musiikkibisneksessä niin se ei ole siihen miten sitä käytetään täällä. Tosi ison siivun kaikesta kuuluvasta musiikista riipaisee tuotetta monotoninen ja yksinkertainen veivaus joka muistuttaa lähinnä liian hitaasti pyöritetyn teknon ja räpin yhdistelmää. Kaikki ihmisääni on vedetty niin vahvan autotunen läpi, että laulajia ei voi edes erottaa toisistaan. Autotunea käytetään jopa silloin kun laulaja räppää yhtä nuottia läpi biisin. Omaan korvaan kaikki musiikki kuulostaa samalta, mutta ehkä olen vaan vanha jäärä :D Toki täällä kuulee niitä kuubalaisia rytmejä ja niiden rinnalla myös lattareita, mutta aika pienessä roolissa ne on. Sellainen ehta rumba tuntuu olevan todella kiven alla ja paikoitellen tulee fiilis, että se on lähinnä turistijuttu jota soitetaan turistiravintoloissa vaan koska turistit odottavat sitä Kuubalta. Tavallaan vähän sääli koska Kuuban historiassa musiikilla on kuitenkin tosi vahva rooli. Ehkä se "aito" kuubalainen musiikki ja spontaanit katutanssit ovat jossain siellä missä minä en ole käynyt.

Paikka: Varadero, Kuuba
Paikallinen aika: 11.3.2018 9.27 -04:00
Kirjoittaja:

Sijainti

Valokuvat

Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva

Kommentit

Ladataan kommentteja

{{comment.AuthorName}} @ {{comment.Published}}

{{comment.Content}}

Vastaus

{{comment.Reply}}

Lataa lisää kommentteja