Kaakkois-Aasia 2015
maanantai 2. maaliskuuta 2015 7.56


Aamu starttasi taas tuttuun tapaan aamupalalla. Ravintola aukesi ilmoitettua myöhemmin, joten sain hetken siinä hengailla henkilökuntaa. Vihanneksien puuten ruoassa alkaa kyllä tökkiä. Jos tilaat kanaa ja riisiä, saat kanaa ja riisiä. Useimmissa sapuskoissa ei ole edes kastiketta puhumattakaan vihanneksista. Aamupalan syötyä painuinkin sitten taas altaan reunalle. Ennätin löllöillä ihan hyvän tovin kunnes muistin taas, miten liikunnan puute tökkii. Ilma oli kuuma ja hikoilla sai varjossakin, mutta ajattelin, että ainahan sitä voi yrittää. Heitin kaikki romut huoneeseen, jätin huoneen avaimen vartijalle ja painuin pelkissä uikkareissa rantaan. Lähdin juoksemaan rantaviivaa pitkin aaltoja väistellen. Miten olikin hyvä juosta pehmeällä hiekalla ilman kenkiä! Ainut huono puoli oli alustan kaltevuus. Juoksin jonkin matkaa yhteen suuntaan ja kun ranta muuttui vähän huonommaksi, käännyin ympäri ja juoksin toiseen suuntaan. Juoksin yhteensä ehkä vajaan kolmen kilometrin matkan. Ei siis lenkkinä kovin kummoinen, mutta näissä helteissä ihan riittävästi. Oli kyllä juhlaa majapaikan rantaan päästyä kaartaa vaan suoraan mereen ja pyllähtää uimaan. Siitä sitten vielä pienet lilluttelut uima-altaalla ja suihkuun. Tässä välissä tänne on tullut joku aasialainen poppoo, jolla on mukana melkoinen määrä kuvauskalustoa. Ihan turisteilta he silti vaikuttavat, tai sitten työskentelevät tosi rennosti. Lisäksi paikkaan saapui ryhmä eläkeläisiä, jotka puheesta päätellen ovat ehkä Ruotsista/Norjasta/Tanskasta. Lounaaksi vetäisin pizzaa. Oli kyllä niin juustoinen klöntti että piti jättää viimeinen pala syömättä :D

Paikka: Botolan, Filippiinit
Paikallinen aika: 2.3.2015 13.56 +08:00
Kirjoittaja:

Sijainti

Valokuvat

Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva

Kommentit

Ladataan kommentteja

{{comment.AuthorName}} @ {{comment.Published}}

{{comment.Content}}

Vastaus

{{comment.Reply}}

Lataa lisää kommentteja