Indonesia 2019
tiistai 17. joulukuuta 2019 1.16


Täällä koitetaan taas heräillä ja saada päivää käyntiin. Mitään kiirettä tässä ei ole sillä sukellukset alkaa vasta 10:30. Tämän jälkeen vuorovesi kääntyykin taas toiseen suuntaan ja huomenna meidän pitäisi päästä lähtemään heti kahdeksalta. Outi oli suunnitellut tulevansa mukaan snorklaamaan koska eilisen osallistujalistan mukaan vanhempi saksalaispariskunta olisi tulossa myös veneelle ja heidän lisäksi siellä oli pari muutakin sukeltajaa. Illalla ravintolaan mennessä huomattiin kuitenkin ettei listassa ole minun lisäksi enää kuin yksi nimi ja ravintolassa istuessa saksalaispari tulikin vastaan ja kertoi peruneensa reissun koska mies tarvitsisi maskin vahvuuksilla eikä täältä sellaisia saa. Tänään oletettavasti ollaan taas liikkeellä pienellä veneellä joten Outin snorklailut jää toiseen päivään. Ennen sukelluksia pitäisi koittaa hoitaa lauttaliput niin saadaan aikataulut lyötyä lukkoon Bali-reissun osalta. Liittenä kuva pikkukisusta joka tuli vastaan eilen illalla kun käveltiin ravintolasta majapaikkaan. Kovasti jännä oli pöydässä oleva reikä :D

Paikka: Lembongan, Indonesia
Paikallinen aika: 17.12.2019 7.16 +08:00
Kirjoittaja:

Sijainti

Valokuvat

Kirjoituksen kuva

Kommentit

Ladataan kommentteja

{{comment.AuthorName}} @ {{comment.Published}}

{{comment.Content}}

Vastaus

{{comment.Reply}}

Lataa lisää kommentteja