Indonesia 2019
keskiviikko 11. joulukuuta 2019 10.43


Kylläpä se päivä taas hurahti! Minun sukellusreissun lähtö viivästyi hiukan koska pari aussinaista kävivät aamusukelluksella ja jouduttiin odottelemaan heidän paluuta. Matkaan kuitenkin päästiin ja ensimmäinen sukellukohde oli sen verran kaukana että sinne meni melkein tunti körötellessä. Paikka oli jälleen kerran huikean hieno ja nähtiin useampi konna. Erikoisin löytö oli jättimäinen lepakkokalaparvi. Jo yhden sellaisen näkeminen on huikeaa mutta kymmenien näkeminen oli jotain sellaista mihin en ole aikaisemmin törmännyt. Harmillisesti sukellus kesti vain 40 minuuttia sen tavallisen tunnin sijaan. Mukana oli uusi pariskunta joka tykkäsi nähtävästi haukkoa ilmaa meitä muita enemmän. Olen sukeltanut kaikki tähän astiset sukelluksen jenkkimimmin parina ja toinen sukellus tehtiinkin sitten eri ryhmässä jotta saataisiin se tunnin sukellus täyteen. Siinä myös onnistuttiin ja vaikka mitään supererikoista ei näkynytkään niin paljon oli tälläkin sukelluksella kilppareita. Kilpparisukellus on hyvä sukellus! :) Sillä välin kun minä sukeltelin niin Outi levytti majapaikan altaan reunalla aurinkoa palvoen ja välillä altaassa lilluen. Sukellusparini oli mainostanut The Deck -nimistä paikkaa rannan päässä ja Outi reippaana tyttönä käveli sinne viinin juontiin. Lasillisen viiniä maksoi sen 108 000 rupiaa eli noin 7 euroa. Ei se väärin ole! Kun oltiin saatu päivän hiet ja suolavedet huuhdeltua niin ampaistiin syömään. Sen takia tämän päiväkirjankin päivittäminen vähän venähti. Tarkoitus oli ensiksi mennä paikkaan joka oli minulle tuttu parin vuoden takaa, mutta siellä olikin portti suljettu niin mentiin sitten tien toisella puolella olevaan ravintolaan. Kyllä oli taas hyvät mätöt ja Outi sai riipaistua kunnon tuopillisen sitruunajääteetä. Paikasta olisi saanut vähän kaikkea: majoitusta, retkiä, pesulapalvelua, spa ja heillä näytti olevan myös oma vaatekauppa. Sapuskoinnin päälle teppasteltiin vielä kioskille ostamaan ananasjäätelöt ja rapsuttelemaan kissaa joka otti erittäin rennosti. Kuva kertonee paremmin kuin sanat.

Paikka: Lembongan, Indonesia
Paikallinen aika: 11.12.2019 16.43 +08:00
Kirjoittaja:

Sijainti

Valokuvat

Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva

Kommentit

Ladataan kommentteja

{{comment.AuthorName}} @ {{comment.Published}}

{{comment.Content}}

Vastaus

{{comment.Reply}}

Lataa lisää kommentteja