Indonesia 2017
tiistai 2. toukokuuta 2017 6.59


Eipä tämä keli tästä ole muuksi muuttunut. Välillä sataa, välillä ei, mutta pilvistä on koko ajan. En antanut sen kuitenkaan häiritä vaan nappasin kameran ja lähdin katsomaan josko majakalle johtavalla metsätiellä olisi jotain valokuvattavaa. Joka kerta jaksaa hymyilyttää lehmien luonne: ujo mutta utelias. On jotenkin niin hessun näköistä kun kamalasti kiinnostaa, mutta silti ollaan ihan siinä rajoilla että jännittääkö liikaa vai ei. Siinä sitten pällisteltiin jonkin vasikan kanssa toisiamme. Yksi askel liian lähelle niin karkuun piti juosta, mutta heti kun oli jölkötelty 10 metriä niin piti kääntyä ympäri ja hiippailla kuitenkin lähemmäksi :D Jonkinlaisen oravankin minä sieltä bongasin, mutta kunnon kuvaa en kyllä saanut kun otus puikkelehti tiheiden yläoksien suojissa. Ei siis mitään järin ihmeellisiä löytöjä ja lepakoitakaan en bongannut, mutta oletinkin niiden olevan jossain vähän suojaisammassa paikassa odottamassa hämärää. Siinä kuvaillessa huomasin, että tuo minun lähikuvauslinssi taitaa olla rikki. Automaattitarkennus ei toimi kuin laajimmalla tarkennusalueella ja kuvanvakaaja heilauttaa linssisarjaa joka kerta kun tarkennus muuttuu. Linssi oli kuitenkin ehjä ennen reissua, joten nähtävästi joku on paiskonut kamerareppua jonkun kuljetuksen yhteydessä. Mitään näkyvää jälkeä siinä ei kyllä näy. Aika laittaa vakuutusyhtiölotto vetämään. Kävin lopulta kääntymässä kielekkeen reunalla ja sitten tepsuttelin takaisin. Jalat oli tietysti yltä päätä ryönässä, joten suihku-uinti-suihku -yhdistelmä oli taas ihan tervetullut. Koska keli on mitä on, taidan tappaa aikaani kahvilla ja ruoalla. Ravintolaan siis!

Paikka: Uluwatu, Bali, Indonesia
Paikallinen aika: 2.5.2017 11.59 +08:00
Kirjoittaja:

Sijainti

Valokuvat

Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva

Kommentit

Ladataan kommentteja

{{comment.AuthorName}} @ {{comment.Published}}

{{comment.Content}}

Vastaus

{{comment.Reply}}

Lataa lisää kommentteja