Etelä-Amerikka 2012
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012 3.49


Kansallispuiston portilla hypättiin autoista ulos ja käytiin vetäsemässä nimmarit vihkoon. Muutama kojukin oli ennätetty jo pystyttää, josta olisi saanut lisätäydennystä juomiin sekä pientä suolaista naposteltavaa. Meillä oli kuitenkin matkassa tarpeeksi evästä, joten matka jatkui autolla. Ryttyytettiin samaa tietä eilisen laguunin ohi. Kokonaisuudessaan Huarazin keskustasta ajomatka kesti rapiat 2,5 tuntia ja viimein kuski pysäytti tien mutkaan, josta hypättiin vaellusreitin päähän. Ensimmäinen osuus vaellettiin kilpaa lehmien kanssa - tai lehmät lähinnä möllötti meitä heinää mussuttaessaan. Muutama vasikka kirmaili heti emänsä perään huomatessaan meidät. On siinä lehmillä komeat maisemat laiduntaa: käppyräpuita, kivikkoa ja kristallinkirkasta vettä yllin kyllin kuohuvassa joessa. Kanjonin pohjalta alettiin nousta veden tekemiä, kivikkoisia polkuja muulityyliin eli siksakkia. Ensimmäistä kertaa korkeuden tunsi keuhkoissaan. Vaikka miten yritti hengittää syvään ja hitaasti, ei happea riittänyt mitenkään. Sydän pamppaili kiivaasti, mutta heti kun pysähdyttiin minuutiksikin kuvaamaan, hengitys tasaantui ja taas oli helppo jatkaa. Palautuminen oli tosi nopeaa, mutta heti kun oli vähän jyrkempi kohta, hengitys kiihtyi. Mukana olleet suklaapatukat antoivat mukavasti energiaa reitin varrella. Välillä tultiin taas ruohomaisemaan ja hypittiin muutamien purojen yli. Eilen emme nähneet ollenkaan lumisia huippuja, mutta nyt valtavan jylhät vuoret ympäröi meidät. Lumi oli täysin valkoista ja jään takia osa kohdista näytti jopa sinertävältä. Haastaviin osuus alkoi kun korkeutta alkoi olla yli 4200 metriä. Värikkäissä lupiinipuskissa oli jo lunta pienissä täplissä ja vauhti oli pidettävä todella hitaana. Oman haasteensa toi kovalla polulla olevat pienet graniittilohkareet. Matkalla satoi vettä useampaankin otteeseen ja lähestyttäessä määränpäätä vettä tulikin jo kunnolla. Meillä oli onneksi varusteet kunnossa eli hupparit, hanskat, takit sekä housutkin peittävät, pitkät sadeviitat. Ilman niitä olisi matkaaminen sateessa ollut todella epämiellyttävää. Juuri ennen järveä opas huitoi huomasi vekkulin eläimen, josta oltiin nähty kuvia ennen reissua. Kivikolla loikki viscacha [viskatsa], joka on kuin jäniksen ja oravan sekoitus: jänismäinen pää ja ruumis, mutta häntä on kaareva kuin oravalla. Viskatsoilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä jäniksien eikä oravien kanssa, vaan ne kuuluvat chinchillojen sukuun. Juukelin karvapallo hävisi kiven taakse, emmekä saaneet kuvia. Lake 69 aukeni reilun kolmen tunnin taivaltamisen jälkeen eteemme. Sateesta huolimatta järvi oli huikean kirkasvetinen ja voidaan vain kuvitella millainen se on täydellä auringonpaisteella. Kuuleman mukaan monet israelilaiset käyvät uimassa järvelle päästyään, mutta me jätettiin väliin vesisateen ja kylmyyden takia. Ja olisihan tuo vesi saattanut olla melko vilpoista myös aurinkoisella kelillä :D Paluumatka olikin yhtä juhlaa ja askel kävi kepeäksi alamäessä. Matkalla nähtiin vain kaksi uupunutta seuruetta, joista toisesta jo kyseltiin perinteistä "onko vielä pitkä matka?". Koko aikana ei siis nähty kuin viisi ihmistä, joten tämä kertonee ettei huhtikuu ole säänsä puolesta se suosituin aika. Opas kuitenkin kertoi, että hänellä riittää töitä myös low seasonina sillä rentouttavien trekkauksien lisäksi hän harrastaa ja ohjaa jää- ja vuorikiipeilyä. Pari vuotta sitten oli niin hurjasti vaeltajia, että hän oli yhtäjaksoisesti vuorilla kaksi kuukautta putkeen :D Voidaan siis puhua melkoisen kokeneesta jampasta. Kovasti hän kyseli, että mikäs trekkausreitti tehdään Machu Picchulle, mutta sanottiin menevämme junalla ajan- sekä rahanpuutteen vuoksi. Eikä ehkä kuntokaan riittäisi… Vaellus kun kestää reittivalinnasta riippuen vähintään 4-5 päivää ja varaus on tehtävä pahimpaan ruuhka-aikaan jopa puoli vuotta etukäteen ja saattaa maksaa 500 dollaria. Kunnon varusteilla vesisadekaan ei mieltä lannistanut, sillä maisemat olivat aivan sanoinkuvailemattoman upeat. Välillä kirkastui, joten pysähdyttiin napsimaan vielä muutamat kuvat melkein 7000 metrin korkeuteen kohoavista vuorista. Puolessa välissä ystävämme orava-jänis teki paluun ja tällä kertaa päästiinkin hiipimään kuvausetäisyydelle. Paluumatka vierähti nopeasti ja lopulta päästiin takaisin autolle. Matkaa koko kierrokselle tuli vajaat 20 kilometriä. Oppaalle ja kuskillekin tuli ihan kohtalaisen pitkä päivä, sillä perillä oltiin klo 17.45. Vaikka itse pidänkin viidakosta runsaan eläinmäärän takia enemmän, täytyy myöntää että tämä oli vesisateesta huolimatta aivan uskomattoman hieno retki ja voidaan suositella sitä kohtalaisen peruskunnon omaaville :) Kulkemamme reitti löytyy täältä: http://g.co/maps/5ncrx. Siinä näkyy muutama outo lenkura kun GPS-signaali on kadonnut, mutta älkää niistä välittäkö. Nyt on lähdettävä syömään, joten kuvat eiliseltä ja tältä päivältä lisätään myöhemmin tai huomenna.

Paikka: Huaraz, Peru
Paikallinen aika: 14.4.2012 19.49 -05:00
Kirjoittaja:

Sijainti

Valokuvat

Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva

Kommentit

Ladataan kommentteja

{{comment.AuthorName}} @ {{comment.Published}}

{{comment.Content}}

Vastaus

{{comment.Reply}}

Lataa lisää kommentteja