Etelä-Amerikka 2012
perjantai 30. maaliskuuta 2012 19.44


Mentiin aamiaiselle johonkin pikkuraflaan. Oli muuten pikkusen herkulliset orgaaniset mangosörsselit ilman sokuria. Paikan tarjoilijamuori puhui niin hitaasti espanjaa et ymmärrettiin (melkein) kaikki ja osattiin peräti vastata. Siitä sitten lähdettiin vertailemaan matkatoimistojen tarjontaa. Muutaman ovelta jouduttiin kääntymään takaisin kadulle, koska kukaan ei puhunut sanaakaan enkkua. Viimeisenä päädyttiin reippaan miehen juttusille ja saatiinkin seuraaviksi päiviksi runsaasti erilaisia aktiviteettimahdollisuuksia. Machalilla Tours järkkää myös sukelluksia, mutta hinnat ovat täälläkin räikeät 120 dollaria per päivä eikä näkyvyys saata olla edes kovin hyvä. Tästä syystä keskitytään muihin harrasteisiin. Varattiin huomiselle Isla De La Platan saarikierros ($35) ja luultavasti otetaan ylihuomiselle opastettu reissu Machalillan kansallispuistoon ($45), johon kuuluu myös maastoratsastusta. Laiduntavat hepat tien varsilla ovat olleet tosi hyvässä kunnossa ainakin päällisin puolin, joten uskoisin että retkelläkin käytettävistä pidetään huolta. Sokuriksi pohjalle harkitaan liitovarjoilua ($45) sademetsän yllä mutta siitä lisää myöhemmin. Puerto Lopez on siis kalastajakaupunki ja sen huomaa rannalla verkkojaan setvivistä miehistä sekä lukuisista veneistä. Me ollaan rantakadun päässä ja välissä on aika ruma rakennustyömaa ja muuta epämääräistä roinaa, mutta ei tästä pitkä matka palveluiden äärelle ole.

Paikka: Puerto Lopez, Ecuador
Paikallinen aika: 30.3.2012 11.44 -05:00
Kirjoittaja:

Sijainti

Valokuvat

Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva

Kommentit

Ladataan kommentteja

{{comment.AuthorName}} @ {{comment.Published}}

{{comment.Content}}

Vastaus

{{comment.Reply}}

Lataa lisää kommentteja