Aasia 2008
torstai 31. heinäkuuta 2008 14.15


Pitihän meidän kirjoittaa jo aikaisemmin, mutta unohdettiin ladata liittymään paukkuja. Vaan eipä tässä mitään niin kovin ihmeellistä ole tänään tapahtunut, sillä olemme olleet aamusta asti shoppailemassa. Tai no se oli tarkoitus, mutta ostoskeskusten kalliit hinnat pistivät köyhät kyykkyyn. Emme todellakaan aio maksaa rytkyistä samaa hintaa täällä kuin mitä maksaisimme Suomessa. Mieluummin ostamme kledjut sieltä ja vältämme raahaamisen vaivan. Ihan tyhjin käsin emme kuitenkaan kartsalta lähteneet. Hise osti itselleen uudet silmälasit ja parin kuukauden setin värillisiä piilareita. Sen lisäksi mukaan tarttui korvakorut ja molemmille muutama DVD. Noista silmälaseista sen verran, että tarkoitus olisi ostaa Hiselle vielä toiset mokomat sillä nuo ovat enemmän mallia hulluttelu eikä niillä ollut kauheasti hintaa. Vielä pitäisi löytää toiset vähän paremmat ja hillitymmät. Nyt ostetut kehykset eivät maksaneet kuin 20 euroa, mutta Hisellä on sen verran huono näkö, että linssien hiomisesta tulee enemmän hintaa kuin itse kehyksistä. Yritimme eilen rekisteröityä Paragon Cineplexin sivuille, jotta olisimme voineet varata liput uusimpaan Batman -elokuvaan. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä rekisteröitymisestä ei tullut minkäänlaista vahvistusmailia joten emme pääseet kirjautumaan varauspalveluun. Niinpä menimme tänään heti ensitöiksemme varaamaan liput 17:00 näytökseen. Emmekä mihin tahansa näytökseen vaan IMAX-teatterin näytökseen. Voi pojat että oli hillitöntä! Kuva oli ihan uskomattoman suuri ja tarkka eikä äänissä ollut valittamista. Leffaan uppoutumiselta ei voinut välttyä eikä itse leffakaan ollut hullumpi. Käsittämätöntä, että suurin osa supersankarileffoista pilataan joutavalla juonella vaikka aika monessa olisi varmasti aineksia paljon parempaan. Vink vink, Transformers 2:n käsikirjoittajat... Chinatownissa on se huono puoli, että taksit eivät tahdo ajaa tänne mittareilla. Eivät varsinkaan ruuhka-aikaan, joka oli päällä leffan jälkeen. Saimme kuitenkin taksin 100 bahtilla (1,9 eurolla) ja pääsimme kotiovelle asti. Käytiin hakemassa 7-elevenistä pari pussikaljaa ja -breezeriä. Mikäs se sellainen Thaimaan matka on jos ei ole nähnyt kauniita naisia vähissä pukeissa. Siksipä ajattelimmekin tutustua näin viimeisinä matkapäivinä paikalliseen "kabaree"-kulttuuriin. Valitsemamme paikka ei ole sieltä edullisemmasta päästä, joten parempi vetää pienet pohjat täällä majapaikassa, hehe. Arvoisalle lukijallemme TJ:lle: kuvia ei ole tulossa :D

Paikka: Bangkok, Thaimaa
Paikallinen aika: 31.7.2008 18.15 +07:00
Kirjoittaja:

Sijainti

Kommentit

Ladataan kommentteja

{{comment.AuthorName}} @ {{comment.Published}}

{{comment.Content}}

Vastaus

{{comment.Reply}}

Lataa lisää kommentteja