Aasia 2008
maanantai 28. heinäkuuta 2008 14.56


Siinä kuvia laitellessa näimme kuinka naapurin mopovuokraammosta joku nainen vuokrasi ajopelin vaikkei osannut sillä ajaa. Hirvittävän näköistä kun mopo syöksyy kuin sillä olisi oma tahto. Jos matkaa olisi ollut metri vähemmän eikä vuokraamon ukko olisi ehtinyt hätiin, olisi meidän vuokravehkeestä tullut silppua. Ihmetyttää kuinka nämä ihmiset tulevat tänne harjoittelemaan liikenteessä ajamista. Vielä enemmän ihmetyttää se kuinka paikalliset uskaltavat vuokrata vehkeitä ajotaidottomille. Kuvien pyörittely oli sen verran rankkaa puuhaa, että nälkähän siinä tuli. Ajeltiin taas Intiaan ja valittiin uusi ruokapaikka. Paikan nimi on Kassim Mustafa ja tämä on auki 24h vuorokaudessa. Ruokalistaa ei ole englanniksi, mutta kun opettelee ne pari samaa malayta ja antaa työntekijöiden auttaa niin nenän eteen kannetaan herkkumäskiä. Paikalliset syövät tyypilliseen tapaan käsin, mutta meille kannettiin kehvelit nenän eteen. Käsin syödessä ruoka maistuu kuitenkin paremmalta joten mekin noudatimme samaa linjaa kanan kanssa. Taaskaan intialainen ei pettänyt ja ruoat maksoivat yhteensä 15 ringgittiä eli noin kolme euroa. Hihihihihihih?

Paikka: Penang, Indonesia
Paikallinen aika: 28.7.2008 19.56 +08:00
Kirjoittaja:

Sijainti

Valokuvat

Kirjoituksen kuva

Kommentit

Ladataan kommentteja

{{comment.AuthorName}} @ {{comment.Published}}

{{comment.Content}}

Vastaus

{{comment.Reply}}

Lataa lisää kommentteja