Aasia 2008
maanantai 28. heinäkuuta 2008 13.16


Herkullisten jääkahvien jälkeen oli mukava piipahtaa pienessä matkamuistomyymälässä. Tarjolla olevia tuotteita ei ollut paljoa, mutta ne oli harkiten valikoitu. Graafiset suunnittelijat huomio: paikan myyntipakkaukset olivat erityisen tyylikkään yksinkertaisia. Myytävänä oli tarhassa tuotettuja mausteita, aromaterapiatuotteita, kirjoja, kortteja ja jotain pientä sälää. Vaikka edelliseltä reissulta on hirveä kasa suitsukkeita kaapissa niin pelkästään hienon pakkauksen takia oli ostettava niitä lisää. Sauhujen lisäksi mukaan tarttui saippuaa, hierontaöljyä sekä tuoksuöljyjä. Unohtui aikaisemmassa viestissä mainita, että puutarha on täysin aitaamaton ja luonnonmetsään rakennettu. Tästä syystä siellä voi nähdä lukuisia hyönteisiä sekä lintuja. Me bongasimme puusta myös erittäin hurmaavia nisäkkäitä, jotka olivat oravan ja apinan sekoituksia. Katsokaa kuva niin tajuatte mitä tarkoitamme. Sitten taas mopon selkään ja seuraavalle kohteelle, joka oli lelumuseo. Olimme ajatelleet, että paikka esittelisi pääasiassa vanhanaikaisia leluja, mutta siitä ei ollut kysymys. Museoon on koottuja yli 100 000 erilaista figuuria ympäri maailman. Lähes kaikki hahmot ovat TV-sarjoista tai elokuvista, mutta joukossa on myös muun muassa sotahahmoja. Kokoelma on hillitön! Paikka on jaettu karkeasti eri osastoihin, joita olivat muun muassa kauhu, seikkailu, anime, piirretyt ja nuket. Hyllyjen välissä kierrellessä tuli mieleen, että ne jotka syyttelevät kirjoja, musiikkia, elokuvia ja pelejä lasten nyrjähtäneestä mielestä niin kannattaa ensin katsoa leluja joilla lapset leikkivät. Joukossa oli kyllä sen verran riipiviä suolenpätkäleluja ja toisessa ääripäässä heiluivat silikonitissit ja intiimialueet. Ei ole käynyt pienessä mielessäkään, että millaisia hahmoja keräilijöille on tarjolla. Näyttelyssä oli yksi erikoinen puute: My Little Pony. Muutenkin näyttelyn sisältö koostui enemmän perinteisesti poikien suosimista hahmoista. Kokonaisuutena näyttely oli kuitenkin vaikuttava näky ja sitä voi suositella kaikille, vaikkei olisikaan niin lapsenmielinen. Kuvat kertovat varmasti enemmän kuin sanat. Kuvista ei kovin hyvin välity hahmojen koko, mutta suurin osa oli noin 10-20 senttisiä. Lisäksi kaikki kuvat jouduttiin ottamaan lasin läpi, joten heijaustuksilta ei voinut välttyä. Näyttelystä porhalleettiin suoraan kämpille. Itselläni oli naama ja hartiat palaneet jo ennen lähtöä. Nyt naama on vielä enemmän kuprulla. Tänään aurinko on käristänyt täydeltä taivaalta aamusta alkaen, mutta tosimatkaaja ei arskarasvaa käytä! Tultiin istuskelemaan majapaikan alakerran kahvilaan. Täällä saa simppeliä aamupalaa, mutta ihmeempää ruokatarjontaa ei ole. Niinpä tilasimme vain juomat ja hedelmäshaket. Slurpsis! Kirjoitus osoittaa lelumuseoon. ps. Kommenteista selvisi, että näkemämme orava olikin prevostinorava. Kiitoksia Mikolle selvityksestä :)

Paikka: Penang, Indonesia
Paikallinen aika: 28.7.2008 18.16 +08:00
Kirjoittaja:

Sijainti

Valokuvat

Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva

Kommentit

Ladataan kommentteja

{{comment.AuthorName}} @ {{comment.Published}}

{{comment.Content}}

Vastaus

{{comment.Reply}}

Lataa lisää kommentteja