Aasia 2008
keskiviikko 2. heinäkuuta 2008 1.52


Heräiltiin seitsemältä, pakattiin kamat ja painuttiin etsimään pankkiautomaattia, jotta saataisiin rahaa Toba-järven kierrosta varten - siellä kun ei niitä automaatteja ole. Automaatti löytyikin muutaman sadan metrin päästä ja nyt on finanssipuoli kuosissaan. Hilattiin hotellilla tavarat respan valvovien silmien alle ja hoidettiin huoneen maksu. Aamupalaakin vedettiin, mutta tyydyttiin tällä kertaa vähän kevyempään versioon, jotten maha käänny ympäri bussimatkalla. Yksi paahtoleipä oli taas lähellä savupatsas-kynnystä, mutta muuten jäi hessuilut tekemättä. Aamiaisen kruunasi herkullinen tee sekä makeat kookostäytteiset pullat. Näissä maissa on ollut sellainen ongelma, että koskaan ei tiedä onko jokin käkkänä suolainen vai makea. Kaikki on yleensä jotain siltä väliltä: suolainen, mutta ei tarpeeksi, makea, mutta ei ihan kuitenkaan. Tulee mieleen Tallinnan leivonnaiset. Tällä kertaa sattui kyllä oikeasti makea pulla ja hyvinhän tuo näkyi mahalaukun pohjalle kolahtavan. Nyt odotellaan bussia hotellin aulassa. Kännykkä ei pelaa vieläkään, joten sen kanssa joudumme painimaan Tuktukissa. Toivottavasti siellä on joku niitä myyvä koju.

Paikka: Medan, Indonesia
Paikallinen aika: 2.7.2008 5.52 +07:00
Kirjoittaja:

Sijainti

Kommentit

Ladataan kommentteja

{{comment.AuthorName}} @ {{comment.Published}}

{{comment.Content}}

Vastaus

{{comment.Reply}}

Lataa lisää kommentteja