Aasia 2008
torstai 19. kesäkuuta 2008 15.33


Iltapäivällä ajeltiin taksilla Camin sukulaisten talolle, joka sijaitsee toisessa kaupunginosassa. Samassa rakennuksessa he pyörittävät myös omaa yritystä, joka valmistaa eräänlaisia muovisia klipsejä, joissa on yksilölliset koodit. Näiden klipsien käyttö on pakollista takseissa, joten kysyntää riittää ja yritys on menestynyt hyvin. Ensimmäinen kuva on otettu talon katolta. Saigon on todellakin aivan hulvattoman kokoinen kaupunki - taloja on silmänkantamattomiin eikä ruutukaavasta ole tietoa. Ranskalainen rakennustyyli näkyy selvästi, kun kaikki talot ovat värikkäitä, korkeita ja kapeita. Siinä sitten aikamme turistuamme lähdettiin Heikin, Camin ja hänen sukulaistensa kanssa syömään paikalliseen ravintolaan. Kuvassa on minä, Cam, Camin isä ja sukulaismies. Toisella puolella pöytää on Heikki, Camin täti ja äiti, josta ei näy kyllä kuin selkä. Pöytä notkui erilaisia herkkuja. Paikallinen versio täytetyistä letuista on banh xeo (tarkastan nimen vielä huomenna Camilta), jonka sisällä on esimerkiksi sieniä, ituja, mustekalaa, vihanneksia ja niin edelleen. Lätty on aivan hillittömän kokoinen ja täytettäkin on tuhdisti. Itse vedin kana-nuudeli-keittoa nassuun ja Mika söi puolestaan härkää riisillä. Vinkiksi muille: kannattaa maistella pöytään pienissä kupeissa kannettavat liemet ennen kuin ne heittää ruoan sekaan. Härkäpalojen mukana tuli nimittäin kuppi litkua, jonka Mika tyhjensi lihojen päälle. Maistettaessa paljastuikin, että liemi oli käytännössö pelkkää merisuolaa ja chiliä vesitilkalla jatkettuna. Kuulemma suolakiintiö tuli täyteen, heh. Kahdeksan henkilön alkupalat, safkat ja juomat tulivat maksamaan rapiat 20 euroa, jonka Camin täti sponssasi. Suuri kiitos siis hänelle. Syöminkien jälkeen siirryimme neljästään jätskibaariin, josta sai pienet annokset kalliilla hinnalla. Jätskeilyn jälkeen pyörähdimme vielä musiikki- ja elokuvaputiikissa, mutta emme viitsineet ostella mitään koska levyt olivat kopioita. Palasimme takaisin hotellille, koska huomenna on tarkoitus käydä kiertelemässä muutamia Saigonin nähtävyyksiä.

Paikka: Ho Chi Minh City, Vietnam
Paikallinen aika: 19.6.2008 19.33 +07:00
Kirjoittaja:

Sijainti

Valokuvat

Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva
Kirjoituksen kuva

Kommentit

Ladataan kommentteja

{{comment.AuthorName}} @ {{comment.Published}}

{{comment.Content}}

Vastaus

{{comment.Reply}}

Lataa lisää kommentteja