Aasia 2008
sunnuntai 20. heinäkuuta 2008


Julkaistu kello 13.22

Herättiin taas kahdeksan aikoihin. Kamat olivat suunnilleen pakattuina eikä tarvinnut tehdä muuta kuin heittää viimeiset silput rinkkaan. Sen jälkeen maksettiin majoitus viikon ajalta. Se lysti kustansi 700 000 rupiaa eli noin 48 euroa. Olimme ilmoittautuneet vielä yhdelle sukellukselle, joten lampsimme taas sukelluskerholla varmistelemaan, että kaikki varusteet olivat tallessa. Sitten taas veneeseen ja merelle - sukelluskohteena The Canyon. Aikaisemmin niin kovin kaunis kanjoni oli nyt jotain aivan muuta. Sukelluksen alkuminuutit menivät kohtalaisesti, mutta tuulen ja sateiden takia näkyvyys oli varsin heikko. Värikkäästä ja miljoonien pikkukalojen koristelemasta kanjonista ei ollut tietoakaan. Sekin vähäinen jäljellä oleva kauneus sai runtua kun merivirrat alkoivat viskoa koko ryhmää kuin märkää sukkaa. Ryhmään kuului kaiken lisäksi pari enemmän tai vähemmän kokeneempaa sukeltajaa, joilla ei tuntunut olevan mitään hajua muiden sukeltajien sijainnista. Varsinkin mukana ollut nainen törmäili minuun jatkuvasti ja aika-ajoin sain mojovan tällin hänen räpylästään. Kyllästyin touhuun siinä määrin, että tyydyin katselemaan poukkoilua muiden yläpuolelta. Loppusukellus olikin sitten lähinnä kivissä roikkumista ja virtaa vastaan taistelemista. Koko sukelluksella oli oikeastaan vain kaksi erikoisuutta: jättimäisten humphead parrotfishien ryhmä sekä uusi syvyysennätys. Syvimmillään kävimme 37 metrissä. Harmittaa kun viimeinen sukellus oli niin ikävä, mutta tulipahan tehtyä. Nyt ainakin sai kokemusta virtasukeltamisesta ja vahvistuksen siihen, että selviää vähän kovemmastakin myräkästä. Kokemattomien kannattaa kyllä pysytellä lähellä sukellusmestaria, sillä mukana ollut kokeneempi äijä tempautui virran mukaan ja vastavirtaan uimisen jälkeen ilma olikin finaalissa ja jäljellä oli veneeseen könyäminen. Kerholla palautimme kaikki rojumme ja maksoimme viikon aikana kertyneen laskun. Vedimme viimeiset saaripäivälliset ja jäimme odottelemaan eilen tilattua taksia. Taksi saapuikin hyvissä ajoin ja mukaan lähti myös alankomaalainen nainen, joka työskentelee Banda Acehissa. Sekä taksi- että lauttamatka taittui mukavasti. Banda Acehin satamassa oli taas hirveä taksisuhareiden huuto ja sähläys. Jouduin jo räppäämään erästä kuskia sormille kun tämä roikkui melko maanisen näköisenä Hisen rinkassa. Painuimme suoraan häsläyksen ohi ja vasta sen jälkeen kyselimme, että olisiko halukkaita taksimiehiä. Saimme kyydin ja ukko osasikin perille vaikka meidän pitikin opastaa pari viimeistä risteystä. Jäimme odottelemaan Mikon ja Amandan talon eteen heidän ystäväänsä Finaa, joka toi meille avaimet. Mikko ja Amanda eivät itse ole kotosalla, mutta he antoivat ystävällisesti asuntonsa meidän käyttöön. Me puolestaan lupasimme ruokkia heidän Kitty-kissan, joka huutelikin kovaan ääneen sisäpihalla. Illalla ei jaksanut tehdä enää mitään ihmeellistä. Mikko ja Amanda sanoivat, että paikallisen Pizza Housen slärbät olisivat ihan syömäkelpoisia, joten hurautettiin mopolla sinne ja napattiin mukaan pari lättyä. Ilta menikin sitten pizzaa syödessä ja töllöä katsellessa eikä pizzoissa ollut kyllä valittamista. Minä yritin vielä yön tunteina saada läppärin tuuletinta toimintaan, mutta ilman tulosta. Kone ylikuumenee tällä hetkellä erittäin herkästi. Ongelma on sen verran raju, että se alkaa vaikeuttaa meidän päiväkirjan päivittämistä. Voi siis hyvinkin olla, että kuvien ja videoiden määrää joudutaan karsimaan rajusti loppuajalle. Muuten meillä menee kaikki illat siihen, että odottelemme ylikuumentuneen koneen ruksutusta.

Paikka: Banda Aceh, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}