Aasia 2008
maanantai 30. kesäkuuta 2008


Julkaistu kello 0.07

Yritettiin saada taksia, mutta kukaan ei lähtenyt heittämään. Oltiin ilmeisesti väärässä kerroksessa. Joku siviiliauton kuljettaja huikkasi meille, että tarvitaanko taksia. Autossa ei ollut mitään taksivaloja eikä kuljettajan tietoja näkynyt kojelaudalla. Ilmasointi toimi sentään paremmin kuin oikeissa takseissa täällä. Ukko poletti uudenkarheaa pirssiä siihen malliin, että ennätettiin.

Paikka: Kuala Lumpur, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 3.50

Hessu on hessu hessuillessakin! Ei jumalauta mikä hikilenkki vaan tulipahan tehtyä. Ihan ensimmäiseksi varoitus kaikille: pikajuna lentokentälle ei ole sinun juttusi jos matkustat Air Asian lennolla. Juna oli todellakin mukava ja nopea. Se paahtoi raiteita 150 km/h ja kentälle pääsee livakasti. Nousimme liukuportaita lähtöselvitysaulaan ja aloimme ihmetellä, että miksi rakennus on niin eri tyylinen kuin se, jonne laskeuduimme Vietnamista tullessa. Jatkoimme kuitenkin matkaamme ja seuraava hämmennys tuli kun infotauluissa ei näkynyt meidän lentoa lainkaan. Vähän myöhemmin tajusimme, että taulussa ei itse asiassa näy ensimmäistäkään Air Asian lentoa. Painuimme usvalla infotiskille kyselemään asiaa ja selvisi, että vaikka lentokenttiä onkin vain yksi niin terminaaleja on kaksi. Mikä parasta, niiden välimatka on 20 kilometriä ja me olimme tietenkin sillä väärällä. Jos matkustat halpalentoyhtiöllä, niin koneet lähtevät ja laskeutuvat LCC (Low Cost Carrier) -terminaalille. Sinne ei mene junaa! Maksettiin sitten sille ihme suharille 50 ringgitiä (10 euroa) siitä, että päästiin oikealle terminaalille ajoissa. Se niistä säästöistä! Mennessä bussi maksoi 16 ringgitiä, nyt koko rumba Kuala Lumpurin keskustasta kustansi 120 ringgitiä. Alkaa olla hinta kohdallaan :D Lentokentällä hikoilimme itsemme tarkastuksien ohi ja huomasimme, että lähtöselvitystiski oli suljettu. Siellä hengaili silti joku jäpikkä ja menimme siltä kyselemään, että tarttis tehrä jotakii. Ukko otti rinkat vastaan, näppäili jotain koneellaan ja opasti sitten menemään toiselle tiskille, josta saimme paperiversion paluulipusta. Indonesiaan päästäkseen on oltava paluulippu, mutta ajattelimme, että varaustiedot ja sähköinen versio riittäisi. Ei ilmeisesti riitä. Singahtelimme uusista tarkastuksista läpi lailla tuulispään. Hitaammat mummot ja suuria kantamuksia kantavat naiset ohitimme niin härskisti, että vuoden mies -titteli jäi kyllä saamatta. Loppujen lopuksi olimme koneessa hyvissä ajoin ja saimme valita itselle mieluisat paikat. Koska suunnitelma oli mennyt mönkään ja aamupala jäi syömättä, niin tilasimme kostoksi lentokoneen Snack Attack -listasta herkullisen tuliset kanakastikkeet riisillä. Hyvä että ehti mäskit nielaista kun lentoemännät alkoivat valmistella laskeutumista. On se vaan sukkelaa tämä lentomatkailu. Perillä odotti sitten lisää hyviä yllätyksiä. Oletimme, että kaikkilla kansainvälisillä kentillä löytyy pankkiautomaatteja, mutta tietysti Medanin kenttä oli poikkeus. Meillä oli mukana ainoastaan Malesian ringgitejä kun hätävaradollaritkin olivat rinkassa väärällä puolen passintarkastusta. Viisumi olisi kuitenkin saatava, joten jonoteltiin kuumeisesti vuoroamme ja tullimiehen vastausta kun sanoisimme, että perse on levällään mutta maahan pitäis päästä. Vaikka viisumipisteessä ei asiasta mainitakaan niin ringgitit ovat siellä käypää valuuttaa. Lisäksi tullimiehille kelpaavat dollarit, eurot ja jenit. Saimme mukaamme 30 päivän viisumin 25 dollarin hintaan. Täällä ei ollut hienoa hihnastoa, jossa laukut pyörisivät ikuisella loopilla. Hihna oli ehkä 25 metriä pitkä ja jos laukkuaan ei ehtinyt saada sinä aikana, se dumpattiin lattialle. Siinä vaiheessa kun pääsimme kaikista hiivatin selvittelyistä läpi, jäljellä oli vain muutama laukku. Omani oli vielä hihnalla, mutta Hisen päkki löytyi muutaman metrin päästä lattialta. Seuraavaksi piti miettiä, että millä pääsisimme alueelle josta löytyisi hotelleja. Sitä vaikeutti taas se, että meillä ei edelleenkään ollut paikallista valuuttaa kuin viisumista saadut vaihtorahat. Rahanvaihtopisteen ukko kävi mainostamassa puljuaan, mutta kun hätävaradollareita emme halunneet käyttää niin eipä tarvittu ukon palveluita. Kysyimme kyllä, että onko asemalla pankkiautomaattia, mutta lähin löytyy ukon mukaan keskustasta. Päätimme taas vaihteeksi kävellä. Eihän siitä ovesta päässyt kuin pari metriä kun hirveä läjä taksisuhareita oli taas kimpussa. Kysyimme uteliaisuudesta, että paljonko kyyti hotellialueelle maksaisi. Matkaa oli vain noin kilometri ja hinta oli 40 000 rupiaa eli 2,7 euroa, mikä on Indonesian hintatasoon nähden aika suolainen hinta. Onneksi meillä ei ollut niin paljoa rahaa vaan siitäpä suhari ei lannistunut vaan osoitti takana olevaa ATM:ää. Vitsikästä kun heti maahan tullessaan tulee ukotetuksi rahanvaihtajan toimesta, vaikkei edes vaihda rahaa :D Nostimme rahaa, mutta automaattikopista tullessa pihalla oli 80 saman näköistä miestä hieromassa käsiään, joten lähdimme taas lampsimaan. Ehdimme melkein porteille asti kun aikaisemmin kyytiä tarjonnut äijä tuli hössöttämään. Kysyimme uudestaan, että paljonkos se hinta taas olikaan ja nyt se oli enää 30 000 rupiaa eli 2 euroa. Emme jaksaneet painia ja suostuimme hintaan. Luulimme, että äijä oli taksikuski mutta vielä mitä. Äijä saattoi meidät parkkipaikalle omaan roskaiseen autoonsa. Hän kysyi, että onko OK jos polttaa sisällä. Eihän se tietenkään ollut meille OK, mutta kun indonesialaiset ovat ehkä maailman kovinta körssyttelykanssaa niin ehkä on parempi totutella heti alusta alkaen. Ukko kuskasi meidät jollekin hotellille. Hän olisi tarjonnut kyytiä eteenpäin jos huoneet eivät meitä miellyttäisi, mutta me halusimme etsiä hotellia kävellen. Törkkäsimme jannulle 100 000 rupiaa kouraan eikä sillä tietenkään ollut vaihtorahaa. Sitten sanoimme, että no ota sitten 28 000 jonka olimme saaneet viisumikopperosta. Kuski ei meinannut heti suostua mutta kun emme jaksaneet itse lähteä rikkomaan seteleitä niin saimme lopulta huiman 2000 rupian eli 13 sentin alennuksen. Kyseisessä hotellissa ei ollut vapaita huoneita ja kävimme sen jälkeen kolmessa hotellissa. Ei täällä ollutkaan hotelleja niin paljon kuin alunperin luulimme. Entäpä ne hinnat! On jotenkin hullua, että kehittyneessä Bangkokissa alle viiden euron majapaikkoja on pilvin pimein, mutta näissä köyhemmissä kaupungeissa surkeat luukutkin ovat sen viisi euroa. Halvin vastaan tullut huone oli 50 000 rupiaa eli 3,5 euroa. Siellä ei ollut omaa vessaa tai suihkua, ei ilmastointia, ei petivaatteita. Hintaan sai kyllä ripulj'paskan aromin. Kävimme katsomassa jaettua vessaa ja ne olivat sen verran räävitön näky, että tippa meinasi linssiin tulla. Vahva ammonjakkivirtsa pelmahti nenään kohtalaisen topakasti joten poistuimme paikalla hymyissä suin. "Palaamme asiaan..." Pari muuta paikkaa olisi irronnut 150 000 rupialla eli 10,3 eurolla. Hinta sinäänsä oli ihan OK, mutta hinta-laatu-suhde ei kyllä ollut siellä päinkään. Emme yksinkertaisesti viitsineet maksaa budjetin maksimihintaa sellaisista läävistä joten matka jatkui. Rinkat alkoivat vähitellen painaa, mutta huomasimme tien toisella puolella vähän hienomman näköisen hotellin. Pihalla oli mainos asiakkaiden käytössä olevasta internet-yhteydestä ja sekös meille passaisi, sillä Indonesian matkasuunnitelmaa tehdessä se tulisi tarpeeseen. Astuimme sisään ja aula osoittautuikin ihan hotellin näköiseksi. Siinä vaiheessa saikin heittää vesilintua budjettirajoituksille, sillä huoneet maksoivat 360 000 rupiaa eli 24,8 euroa. Taisi uneton yö ja sekopäinen lentokoneseikkailu pehmittää pään, sillä huomasimme yhtä äkkiä varanneemme huoneen kahdeksi yöksi. Mutta on se silti sanottava, että huoneen hinta-laatu -suhde on paljon paremmin kohdallaan. Tilavan huoneen lisäksi hintaan kuuluu indonesialainen aamiainen sekä nettiyhteys. Hotellin ravintolasta saa ruokaa myös myöhemmin eivätkä hinnat näyttäneet päätä huimaavan. Niin ja mikä tärkeintä, meille on kannettu kaksi rinksua nenän eteen, koska huonettamme ollaan siivoamassa. Tuleekohan seuraavaksi lasku... Menee melko porhoiluksi, mutta ei kyllä kiinnosta tulla uuteen maahan ja alkaa rakentaa kuukauden aikatauluja pimeässä, kusen hajuisessa rotanloukossa. Ensivaikutelma Medanista: tööttäilevä autot ja mopot, keskeneräisiä rakennustöitä, helkkaristi kyydin tyrkyttäjiä, paljon leipomoita ja ruokakojuja, jonkun verran matkanjärjestäjiä ja vähän hotelleja. Noin äkkiseltään kaupunki ei tunnu hirveän houkuttelevalta ja voikin olla, että lähdemme täältä aika liukkaasti. Tekee mieli huristella mopolla jossain vähän syrjemmässä.

Paikka: Medan, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 13.49

Ah, olipa ihana nukkua hiljaisessa ja pimeässä huoneessa. Parin tunnin päikkäreiden jälkeen virkistyttiin ja lähdettiin haahuilemaan ympäri keskustaa ilman sen suurempia päämääriä. Ensiksi huomattiin kännyliittymiä myyjä koju, josta saatiinkin uusi sim-kortti puhelimeen. Uusi numero on +62 812 64 437 800. Nettiyhteys ei ole vielä ainakaan alkanut toimia, mutta eiköhän se tämän illan aikana aktivoidu. Jampat tiesivät heti, että Nokia on Suomesta kotoisin. Nyt ei saatu hyviä pojoja kun he kyselivät Indonesian kielitaitojamme. Sanottiin vain terima kasih eli kiitos ja satu eli numero yksi :D Bahasa indonesia on maan virallinen kieli, mutta täällä puhutaan yli 700 eri murretta ja kieltä. Kun puhumme indonesiasta, tarkoitamme tätä virallisesta kielestä, jota tulemme opettelemaan. Indonesia on kyllä siitä hyvä kieli, että monet sanat muistuttavat englantia ja sanat lausutaan niin kuin ne kirjoitetaan. Nyt ei tarvitse toonien kanssa sönköttää, joten se helpottaa oppimista kummasti. Sitten käytiin jossain ysärille jumahtaneessa ostoskeskuksessa. Täytynee joku päivä käydä katselemassa itselle muslimivaatteita, sillä yläosat ovat niin kauniisti kirjailtuja. Ostettiin englanti-indonesia-englanti -sanakirja. Uusin oppimani sana on mahal eli kallis :D Kierreltiin vähän lisää ja jos jonkinlaista kadunmiestä tuli meitä jututtamaan. Poliisitkin kävivät heittämässä läppää ja kyselemässä mistä tulemme ja minne menemme. Toivottelivat mukavia reissuja ja käskivät olla varovaisia :) Mentii vielä yhdelle hienommalle ostarille. Vieläkään en saanut ostettua siistiä, pitkähihaista paitapuseroa, sillä napit eivät mahtuneet kiinni yläosasta. Testailin vähän muslimireleitäkin, mutta vielä en ostanut mitään. Ne ovat kuitenkin arvokkaampia, noin 7-10 euroa per rätti, joten mitään keskinkertaista en viitsi hankkia. Erikoista Medanissa on se, että täällä näkyy erittäin vähän huivipäisiä naisia. Kuala Lumpurissa oli todella paljon perinteisesti pukeutuvia naisia, mutta täällä varmaan 90 % nuorista kulkee ilman huivia. Vanhemmilla naisilla sen sijaan pää on usein peitettynä. Ajateltiin jotenkin, että Indonesia on konservatiivisempi muslimivaltio kuin Malesia. Ehkäpä maaseudulla pukeudutaan enemmän uskonnon mukaisesti, sen näkee sitten. Nyt tultiin hotellille laatimaan uusia juonikkaita matkasuunnitelmia. Respan äijä kaiveli jos jonkinlaista karttaa kun Mika kävi niitä kyselemässä. Hän tyrkkäsi käteen myös pari CD-levyä, jotain esittelysettiä Indonesiasta. Täytynee vilkaista mitä niissä on jahka ennättää. Ensivaikutelma Medanista oli todella kaaottinen, mutta pikkukävely ilman rinkkoja hälvensi fiiliksiä. Toki nytkin kyydin- ja retkientarjoajia riitti, mutta ei häiriöksi asti. Täälläkin pennut huutelevat välillä "Hello mister, hello miss". Äiti on varmaan opettanut, että muista aina tervehtiä ulkkista, hehe.

Paikka: Medan, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 16.15

Vietittiin hyvä tovi hotellin aulassa selvitellen tulevan kuukauden suunnitelmaa. Aluksi ajattelimme suunnata Sumatran pohjoiskärkeen länsirannikon kautta, mutta totesimme, että siinä tuhrautuu taas tarpeettoman paljon aikaa hankalien pikkukylien kautta. Kylistä ei löytynyt oikein minkäänlaista tietoa ja varsinkin majoituspalveluiden tilanne jäi käytännössä pyöreäksi nollaksi. Niinpä pysyttelemme tukevasti suuremmilla teillä. Ylihuomenna suuntaamme Pohjois-Sumatran keskiosassa sijaitsevan Toba-järven rannalle. Medanista kulkee suora bussi Parapatiin, josta vene heittää Tuktuk-nimiseen kylään. Sieltä olisi tarkoitus vuokrata mopo ja kruisailla pitkin saarta muutama päivä. Sitten palaamme takaisin Medaniin, Sieltä on helpointa saadaa bussikyyti Bukit Lawangiin. Varsinainen päämäärämme on Gunung Leuser -kansallispuisto, jonka on sanottu olevan yksi maailman parhaista luonnon laboratorioista. Jos sieltä ei pääse kivuttomasti kohti pohjoista niin palaamme taas takaisin Medaniin, josta lähtee suoria busseja saaren kärjessä sijaitsevaan Banda Acehiin. Acehin lähimaastossa hengailemme muutaman päivän ja siirrymme sukeltamaan Pulau Wehin eli Sabangin saarelle. Siellä meneekin taas viikko, jonka jälkeen palaamme vielä muutamaksi päiväksi Acehiin ja lopulta Medanin kautta Malesiaan. Malesiassa olemme vain pari päivää ja sitten lennämme Thaimaahan, joka onkin reissun päätepiste. Näillä eväillä mennään ja huomenna selvitellään taas lisää yksityiskohtia.

Paikka: Medan, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}