Aasia 2008
lauantai 28. kesäkuuta 2008


Julkaistu kello 9.44

Illalla käytiin käppäilemässä lähiteitä ja käytiin pongaamassa hämiksia (kuvat 1, 2 ja 3) ja sammakoita (kuvat 4 ja 5). Löytyipä puskasta taas kotiloitakin (kuva 6). Tähdet näkyivät komeasti, koska lähellä ei ole mitään suuria kaupunkeja (kuva 7). Käveltiin jotain täysin valaisematonta pikkutietä eteenpäin. Sanoin Mikalle, että nyt kun joku vartijakoira hyökkäisi puskasta niin se säikyttäisi meidät kuoliaaksi. Samalla hetkellä pimeästä metsästä kuului hullua rytinää ja kunnon murahduskarjaisu :D Joutui siinä vähän polkkaa tanssimaan kun mietittiin mikä hiivatti siellä metikössä vaanii. Taisi olla villisika tai muu otus, joka säikähti meitä yhtä paljon kuin me sitä. Sen verran kovalla metakalla elukka lähti matkoihinsa, ettei siitä näkynyt vilaustakaan. Aamu alkoi vähän nihkeästi. Henkilökunnasta kaksi tyyppiä tuli sättimään meitä ja selittämään, että meidän piti lähteä jo eilen. Siinä sitten hoo moilasena sönkötettiin, että majapaikka on varattu neljäksi yöksi. "Nou, nou, nou", huusi ukko ja yritti häätää meitä mökistä. Siinä vaiheessa tajuttiin, että Jerantutissa kirjoitettu kuitti oli kahdessa osassa: ensimmäiset kaksi päivää erikseen ja toisella lapulla kaksi seuraavaa päivää. Yritettiin solkata, että varaukset ovat kahdella eri lapulla mutta ukko ei uskonut meitä. Tänne tullessamme asia oli kyllä selvä, kun annettiin kuitit vanhemmalle naiselle ja sanottiin olevamme täällä neljä yötä. Mentiin pläräämään kuitteja ja sieltähän ne molemmat laput löytyivät. Henkilökunta posmitti kovaan ääneen kiukkuisen näköisenä malayta, josta ei tajuttu tietysti mitään. Johonkin väliin Mika huikkasi, että onko asia OK ja nuori nainen sanoi, että jees ja sori. Ukko vaan jatkoi hullua kiukutteluaan eikä ottanut meihin mitään kontaktia. Eipä siinä meidän auttanut muuta kuin luikkia tiehemme, koska he eivät puhuneet enää englantia. Täällä näköjään ongelmat ratkotaan Suomen malliin eli ärhentelemällä ja korottamalla ääntään. Tuli vähän puun takaa kun edellisissä maissa on tottunut rauhalliseen ja sovittelemaan tyyliin, jota värittää hysteerinen kihinä. Noh, singahdettiin taas joenrantaravintolaan kun ei kiinnostanut naamaansa piharaflassa näytellä. Harmi kun ruokalistalta ei voinut tilata kuin aamiaismättöjä, mutta hyvinpähän tuo munakas ja leivät omppumehun kera maistuivat. Sen verran herkullisilta listan antimet näyttivät, että pakko on käydä illemmalla koeajamassa ravintolan oikeat ruoat. Lähdettiin kävelemään perusreittiä, joka on alkumatkasta päällystetty laveteilla (kuva 8). Lavetit rymisevät älyttömästi kun niillä kävelee, joten matkaa kannattaa jatkaa oikeille poluille. Heti alkumatkasta vastaan tuli ehkä 30 hengen letka oppaineen. Ei ole välttämättä arkoja otuksia näkynyt lähimailla, hehe. Kaarrettii pääpolulta haarautuvalle lenkille, jossa emme olleet ennen käyneet. Ilma oli kirkas ja harvemmista kohdista aurinko pääsi porottamaan maahan asti. Oli siis oivallinen keli pongata lämmöstä nauttivia liskoja. Heti pienen mutkan jälkeen Mika huudahti nähneensä käärmeen tai liskon livahtavan puskien alle. Tietysti mietittiin sen olevan lisko, koska käärmeiden näkeminen päiväsaikaan on todella epätodennäköistä. Monet lajit nimittäin metsästävät öisin ja päiväaktiiviset lajit pysyttelevät kyllä poissa ihmisten jaloista. Mieltä jäi kyllä kaivelemaan liskon pitkä, musta häntä. Huomasin maan tasassa hurjan värisen toukan (kuva 9) ja olihan sen perässä kökittävä (kuva 10). Tiheästä puskasta alkoi kuulua erikoista jäkätystä. Lopulta saimme paikannettua maassa sipottavan otuksen, jota luulin ensiksi joksikin rotan sukulaiseksi suipon naamansa takia. Sitten huomattiinkin pitkä, tuuhea häntä ja karvapallo paljastui oravaksi (kuva 11). Seurailimme oravaa polulta käsin ja se vaan pomppi maahan kaatuneilla puunrungoilla ja tiheässä heinikossa. Jäkätys vaan jatkui ja rupesimme miettimään varoittaako orava muita lajitovereitaan meistä tuolla erikoisella ääntelyllä. Hyttyset rupesivat vaivaamaan, joten suihkuttelimme kaikessa rauhassa myrkkyjä itseemme. Rauhallisuus kuitenkin katosi välittömästi, kun huomasin ehkä kolmen metrin päässä mustan, parin-kolmen sentin paksuisen luikertelijan. Aikaisemmin nähty lisko olikin siis oikeasti käärme! Käärme pisti nopeasti isomman vaihteen päälle ja katosi kaatuneiden runkojen sekaan. Siinä vaiheessa tajusimme, että oravan varoitushuudot koskivatkin käärmettä eikä meitä. Todella erikoista että käärme palasi vielä takaisin apajille säikähdettyään ensin meitä. Jäätiin seuraamaan jännittävää tilannetta syrjemmästä siinä toivossa, että saataisiin luikerosta edes jonkinlainen kuva. Ensimmäisestä kärmeshavainnosta oli kulunut jo puoli tuntia, mutta ei maltettu jatkaa matkaa. Mika siirtyi sivummalle, jossa oravan jäkätys kuului. Ei mennyt kuin pari sekuntia kun käärme oli taas silmieni edessä. Ennätin ottaa vain pari huonoa kuvaa kun liero sujahti puun taakse piiloon. Jotain todistusaineistoa sentään tarttui kortille (kuva 12). Oravankin jäkätys loppui, joten ilmeisesti käärme kyllästyi metsästyspuuhiin ja liukeni paikalta. Mekin jatkoimme taivaltamista vehreässä metsässä. Taman Negara on kyllä lintupongareiden mekka, sillä täällä jopa perustallaaja näkee tirppoja. Enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä omaava näkisi varmasti huikean lajikirjon pelkkien äänten sijaan. Itse tulee enemmän tuijoteltua maahan örvelöiden (kuva 13 ja 14) toivossa, mutta välillä linnutkin (kuva 15) tulevat näköetäisyydelle. Laskeuduttiin mäenrinnettä alas ja kukas kehveli se siellä taas möllötteli! Varaanipa (kuva 16) tietenkin. Ulkomuodostaan ja olemuksestaan huolimatta nämäkin liskot ovat nopeita liikkeissään, joten ei aikaakaan kun varaani katosi tiheän kasvillisuuden suojiin. Sademetsän puut ja oksat hoitavat tehokkaasti sensuroinnin, sillä aina joku risu sattuu elikoiden silmien eteen. Suuren puun alaosassa oli ampiaispesä (kuva 17), joka onneksi huomattiin ajoissa. Ei nimittäin olisi kovin hyvä idea tilsiä pesiä kappaleiksi vaikka kaikki ampiaislajit eivät täällä pistäkään. Loppumatkasta näimme vilaukselta vielä pilkullisen liskon (kuva 18), joka sensuroi livakasti itse itsensä monen muun eläimen tapaan. Keskuksen kulmilla ollessamme kuulimme korkealta puista lähinnä huutoaivastusta muistuttavan äänen. Ajateltiin sen olevan joku lintu, mutta kohta kuului ryminää ja elikko laskeutui ei niin hienovaraisesti alemmille oksille. Joku harmaa apina oli uskaltautunut näinkin lähelle ihmisasutusta. Mökä jatkui, mutta apina katosi latvuston sekaan. Tämän päiväinen pikkulenkki oli kyllä antoisa, joten suokierrosta voi kyllä suositella muillekin kävijöille. Rankkoja nousuja ei ole ja ihmismassoista ei voi puhua, sillä lenkillä ollessamme emme nähneet ketään muita turisteja. Pääpoluilla sekä ryhmiä että yksittäisiä matkaajia riittää.

Paikka: Taman Negara, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}