Aasia 2008
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008


Julkaistu kello 0.03

Lentomatkan jälkeen ei osannut valmistautua siihen, että lähempänä päiväntasaajaa päivät ovat entistä lyhyempiä. Vietnamissa aamu valkeni joskus viiden jälkeen, mutta kun heräsimme tänään seitsemältä niin oli vielä ihan hämärää. Kun olimme sulkemassa huoneen ovea ja heittämässä rinkkoja selkään niin Hise huomasi liikettä rinkan alaosassa. Pikkugekkohan se siellä yritti päästä bussikyydillä viidakkoseikkailuun, mutta hätisteltiin nakki matkoihinsa. Saa järjestää itse omat kyytinsä :) Puoli kahdeksan aikoihin jätettiin avain ja lähdettiin tepastelemaan kohti bussiasemaa. Oltiin melkein perillä, kun viereen pysähtyi bussi ja kuski huuteli, että mihin olemme menossa. Vastasimme, että Kuala Tahaniin johon kuski vinkkasi, että hypätkäähän kyytiin, tämä on se bussi. Niinpä ajelimme sitten loppumatkan privabussilla. Auto on ihan tilava ja hintaansa nähden varsin mainio. Kahdeksan aikoihin pitäisi kyydin startata. Matkaa perille on alle 100 kilometriä, mutta matka-aikaa on mahdotonta arvioida. Saapa nähdä toimiiko metsän siimeksessä datayhteydet.

Paikka: Jerantut, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 14.10

Bussimatka meni mainiosti. Kyydissä ei ollut meidän lisäksi kuin kolme matkustajaa sekä lipunmyyjä. Loppumatkasta tuli sitten pari mamsellia kyytiin. Tie on hivenen mutkainen, mutta matka kestää vain puolitoista tuntia. Kovaa matkapahoinvointia kärsivien kannattaa kyllä napsia nappia ennen lähtöä. Emme keksi mitään syytä maksaa jostain omasta autokyydistä moninkertaista hintaa kun päivässä kulkee neljä erinomaista paikallisbussia. Käyttäkää niitä, hyvät immeiset. Jerantutista busseja lähtee 5:30, 8:00, 13:00 sekä 17:00. Toiseen suuntaan autot lähtevät 7:30, 10:00, 15:30 sekä 19:30. Kuala Tahan on erittäin pieni paikka, joka koostuu lähes yksinomaan turisteille tarkoitetuista eritasoisista majapaikoista. Täällä on kuitenkin myös koulu, lastentarha sekä kliniikka, joten paikallista asumustakin löytyy. Pienestä koostaan huolimatta majapaikan löytäminen meinasi tuottaa päänvaivaa, sillä opasteita ei näkynyt missään. Vastaan tullut nainen antoi lopulta ratkaisevan ohjeen, jonka avulla löysimme perille. Kuten arvata saattaa, kartalla ei (jälleen, tuhannennen kerran) ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Siitä näki mitä täällä on, mutta sen avulla ei löydä mihinkään. Meillä on oma bungalowi tai chalet, niin kuin niitä täällä kutsutaan. Hönnä on siisti, sähköistetty ja ilmastoitu. Tästä löytyy myös oma lämmin suihku joten puitteet ovat erittäin hyvin kunnossa. Rakennuksessa on sen verran reikiä, että tänne tulee varmasti yöllä muitakin asukkaita, mutta väliäkös tuolla kunhan pysyvät sängystä poissa, he. Kysymyksessä ei siis ole mikään tiilestä tehty luksushönnä, mutta enemmän kuin riittävä meidän tarpeisiin. Asuminen täällä on kohtalaisen kallista. Me maksamme yhdestä yöstä yhteensä 90 ringgitiä eli 18 euroa. Tarjolla on kuitenkin myös paljon edullisempia vaihtoehtoja jos suostuu tinkimään ilmastoinneista ja omasta suihkusta. Toisaalta taas jos haluaa maksaa itsensä kipeäksi niin eikun vaan puiston omaan resorttiin josta parhaat mökit irtoavat 240 eurolla. Kun saimme heitettyä rinkat selästä niin testasin päiväkirjan päivitystä kännykällä. Eipä onnistunut. Täällä ei siis toimi datayhteydet mikä tarkoittaa sitä, että tulevien päivien aikana päivitämme päiväkirjaa korkeintaan kerran päivässä. Yritämme laittaa joka päivältä paljon kuvia ja mahdollisuuksien mukaan myös vaellusreitit. Täältä löytyy pari nettikahvilaa, jossa tunnin nörttäily maksaa 5 ringgitiä eli noin euron. Otettiin parin tunnin päivätirsat. Tuli taas melkoinen shokkiherätys kun joku kolkutteli oven takana. Kursin hirveällä hötkeellä vaatteet niskaan ja singahdin ovelle. Siivojahan se siellä toi meille pyyhkeet, kun ne olivat unohtuneet siivouksen yhteydessä. Virkeänä oli hyvä käydä koeajamassa majapaikan ravintola. SE on käytännössä avokeittiö, jossa kokki valmistaa muutamaa erilaista ruokaa. Hinnat eivät päätä huimaa. Iso vesi ja kaksi nuudeliannosta kananmunalla sekä paahtoleivällä maksoivat yhteensä 13 ringgitiä eli noin 2,5 euroa. Hyvät mäskit täti loihti silmien edessä. Suomen terveysviranomaiset saattaisivat hyppiä seinille, kun kissat, kukot ja kanat sinkoilivat kokkipöydän ympärillä. Mutta ei se oo niin justiinsa! Tyhjenneltiin kamerarepuista joutavat rojut ja pakattiin kaikki tarpeellinen kuvauskalusto. T-paita päälle, pitkät housut sekä vaelluskengät jalkaan ja eikun menoksi. Tiesimme, että kansallispuistoon päästäkseen on ylitettävä joki. Onneksi joelle on tästä vain minuutin kävely. Siellä meitä odotti kuitenkin yllätys, sillä luulimme joen olevan suuri, jonka ylitys kävisi oikeasti työstä. Vielä mitä! Vähän kärjistäen pitkähäntävene yltää rannalta toiselle ja kolmiloikkaaja hyppisi yli neljällä pompulla. Viime vuodesta venetaksat ovat vaatimattomasti tuplaantuneet eli tällä hetkellä ylitys maksaa RM 1 (0,2 EUR) per henkilö per ylitys. Eihän se paljoa ole, mutta ihan naurettavaa maksaa joka kerta tuollaisen lätäkön ylittämisestä - varsinkin kun puiston sisäänpääsymaksu on saman verran kuin yksi venematka. Kävelimme suoraan kansallispuiston keskukseen, jossa patsasteli kaksi miestä. Löimme heille majapaikasta saadut laput kouraan. Niistä selvisi, että kuinka kauan aiomme metsässä samoilla ja aiommeko valokuvata tai kalastaa - kaksi jälkimmäistä maksaa nimittäin ekstraa. Viiden päivän vaelluslupa ja kuukauden valokuvauslupa maksoivat yhteensä 12 ringgitiä eli noin 2,5 euroa. Otimme lisäksi huomiselle oman oppaan. Niidenkin hinnat ovat nouseet 30 ringgitiä viimevuodesta ollen nykyään 150 ringttiä eli 30 euroa päivältä. Jos oppaan haluaa myös yön yli kestävälle vaellukselle, yöstä joutuu pulittamaan 100 ringittiä eli 20 euroa. Miehet kyselivät meiltä heti erikoistoiveista ja sanoimme, että haluamme valokuvata ja olisimme kiinnostuneita matelijoista ja hyönteisistä. Toisin kuin monessa muussa paikassa, miehet sanoivat suoraan että käärmeiden ja vähänkään suurempien eläinten näkeminen on todella vaikeaa. Turhia toiveita ei siis elätellä. Kun opas saatiin selvitettyä, miehet tivasivat meidän reittisuunnitelmaa. Sellaista meillä ei ollut, joten äijät alkoivat heti kysellä, että kuinka pitkää kierrosta haluaisimme tehdä. Emme uskalla tällä vaelluskokemuksella lähteä kovin pitkälle, joten funtsimme jotain 4-5 tunnin kierrosta. Siihen ukot ehdottivat, että koska vuokraamme oppaan kuitenkin koko päiväksi niin voisimme tehdä yhden lyhyen ja toisen vähän pidemmän kierroksen ja pitää välissä lounastauon. Niinpä varasimme käynnin lepakkoluolille. Lyhyempi kierros suuntautuu suurelle riippusillalle, joka on yksi Taman Negaran suosituimpia nähtävyyksiä. Koko huominen hässäkkä tuli maksamaan yhteensä 230 ringgitiä eli 46 euroa. Vaellus olisi alkanut oikeasti 9:30, mutta pyysimme aikaisempaa lähtöä, joten lähdemmekin jo 8:30. Saammepahan hyvän etumatkan muihin vaeltajiin. Oppaan pitäisi olla hyvin koulutettu ja hän voi kuulemma kertoa eläimien lisäksi myös kasveista sekä puista. Kun pääsimme eroon joutavasta rahalastista, lähdimme tekemään pienen tutustumisvaelluksen. Ihan alkumatka kuljetaan puulavereilla, mutta varsin pian tilalle astuu siisti polku. Kävelimme polkua noin kaksi kilometriä ja palasimme samaa reittiä takaisin. Vanhasta muistista ajattelimme, että aurinko laskee heti kuuden aikaan ja hämärä iskee jo ennen sitä, mutta eihän se täällä päin laske kuin vasta 19:30. Matkalla näimme muun muassa oravia, joitakin lintuja, hämähäkkejä ja muita örkkejä. Erikoisen löytö taisi olla pieni sauvasirkka, joka jammaili puun rungolla. Hassun näköinen, mutta pirun tylsä valokuvauskohde. Keskuksen lähellä kuuluu jatkuvasti rakennustöiden äänet. Saadakseen paremman käsityksen metsän asukeista on mentävä kauemmaksi vaikka kyllä lähiympäristöstäkin tutkittavaa löytyy jos vaan malttaa katsoa. Täällä näkyi nytkin ihmisiä, jotka kävelivät polkuja pelkät läpökkäät jalassa. Vähänkään pidemmin vaelluksille ei todellakaan kannata lähteä epämääräisellä varustuksella. Omat kengät ovat tietenkin suotavat, mutta sellaisten puuttuessa niitä saa täältä vuokrattua. Toinen juttu on tietenkin oma kunto. Yli +30 asteen helteessä ja lähes 100% kosteudessa kokemattomampi vaeltaja kyykähtää varsin nopeasti. Jo pelkästään nestetasapainon ylläpitäminen vaatii melkoisen vesilastin kantamista. Jos siis Suomen vaellukset ovat jääneet muutaman kilometrin lenkkeihin, täällä pidemmät vaellukset on parempi jättää muille. Sademetsä ei ole paras paikka rämäpäiselle miehuuskokeelle. Liittenä on kuvia tältä päivältä. Onnistuttiin laittamaan kuvat väärään järjestykseen, joten bussikuvat ovat nyt viimeisenä. Lisäksi edellisestä kirjoituksesta löytyy eilen kämpillä hengaillut gekko.

Paikka: Taman Negara, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}