Aasia 2008
perjantai 18. huhtikuuta 2008


Julkaistu kello 6.16

Yöllä oli niin peijakkaan kuuma, että jatkuvasti sai pompata kastelemaan viilentimenä toimivaa pyyhettä. Aamulla syötiin majapaikan raflassa ja lähdettiin kaupungille hoitelemaan asioita. Ensimmäisenä piti käydä lähellä sijaitsevassa toimistossa järkkäämässä Vietnamin viisumiasioita, mutta unohdettiin valokuvat kämpille. Jatkettiin matkaa ja nakattiin pari kassillista pyykkiä pesulaan (terveiset pesulan leideille Joensuuhun). Kilohinta oli 40 senttiä ja saamme pyykit huomisaamulla. Pakko oli päästä hetkeksi ilmastoituun tilaan, joten poikettiin nautiskelemaan shaket Coffee Bug -nimiseen kahvilaan. Ei saatu kirjoitettua juttua sieltä, koska mukana oli väärä kännykkä. Kirjoituksen koordinaatit osoittavat kuitenkin kyseiseen kahvilaan :) Pongattiin joku vaatevarasto, jossa oli metritolkulla pinoissa mitä erilaisempia rytkyjä. Valkkasin yhden violetin hamosen kun ei noita tekstiilejä tullut liiemmin Suomesta tuotua. Mikalle löytyi yksi lyhythihainen pystykauluspaita. Myyjätäti kyseli innoissaan, ymmärrämmekö enemmänkin thaita kun sanoimme numerot thaiksi. Valitettavasti sanavarasto on tällä hetkellä vielä perin suppea, mutta kyllä niitä pikkuhiljaa kertyy. Tultiin viemään kämpille kauppa- ja vaateostokset sekä pakoon paahtavaa aurinkoa. Nyt eletään päivän kuuminta hetkeä, joten parempi pysytellä tovi sisätiloissa. Liitteenä toissapäiväisiä kaupunkikuvia ja vikkelä agama, joka pomppi pystysuoraa aitaa pitkin ylös. Lisäksi isälle yksi sähköjohtoviritelmä - mahtaakohan asennukset olla ihan kohillaan? :D

Paikka: Chiang Mai, Thaimaa
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 9.12

Nyt olisi Vietnamin viisumit tulilla. 40 euroa maksoi 30 vuorokauden viisumi. Loppuviikosta ne ovat sitten valmiina, toivotaan ettei passit katoa matkan varrelle. Käppäiltiin lähialueen pikkukatuja. Vieläkään ei voi tajuta tätä romun ja roskan määrää mitä ihmiset haalivat pihapiiriinsä. Joka kerta jaksaa ihmetyttää. Katukojun poitsulla ei ollut oikein tarvikkeita niin päädyttin tilaamaan jotkut randomkeitot. Aineksista ei ole mitään havaintoa... Ehkä hyvä niin ;) Pientä kontrastia havaittavissa kun syönnin jälkeen mentiin hienostoteepaikkaan juomaan neljä kertaa kalliimmat jääteet. Superhyvää kun teessä on oikeaa sitruunaa ja inkivääriä.

Paikka: Chiang Mai, Thaimaa
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 12.27

Päivällä onnistuttiin marssimaan johonkin pieneen vaatekauppaan. Osa tuotteista on varmaan myyjien itsensä tekemiä, sillä niissä ei ole mitään valmistajan lappua eikä edes pesuohjeita. Monia tuotteita löytyy vain yksi kappale kutakin väriä eikä kokovaihtoehtoja ole. Vaihdettiin pari sanaa myyjien kanssa ja selvisi, että toinen myyjistä oli käynyt kerran Suomessa. Oli kuulemma tykännyt ja kylmää oli ollut, hehe. Hise poistui liikkeestä onnellisena tähtimekon omistajana. Tulimme hetki sitten iltamarkkinoille tarkoituksena löytää jalkaan istuvat släpärit. Kumpikaan meistä ei ole kiinnostunut feikkimerkkituotteista, mutta jos ne ovat lähellä sydäntä niin täältä niitä löytää. Välillä kaipaa sitä Suan Lumin rauhallista meininkiä, jossa tuotteita saa katsoa rauhassa. Täällä tullee heti "hei mister ja madam" tuputtamaan rojua kun vähän katseet kohtaavat. Nyt lihotaan Den Duang Restaurantissa ja Hiseä repeilyttää kun on banaanishaket tilauksessa.

Paikka: Chiang Mai, Thaimaa
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}