Indonesia 2017
lauantai 15. huhtikuuta 2017


Julkaistu kello 1.08

Kone laskeutui turvallisesti Dohaan. Matkalla pääsin testaaman 15 minuutin ajan surffailua yläilmoista. Kyllä sillä juuri ja juuri WhatsApp-viestit lähetti mutta ei siitä ilosta ilennyt maksaa. Ulkona on lämmintä +30℃, mutta asemalla on leppoisat ilmastoinnit. Toimii! Koneessa nukkumisesta ei luonnollisestikaan tullut mitään, koska käytävällä ravaavat ihmiset tuuppivat jatkuvasti. Onnistuin siinä kuitenkin yhden vähän pidemmän torkun tekemään kunnes heräsin jonkun mamsellin persvaosta. Oli hanurilla sen verran kokoa ettei moisia mahtunut käytävälle kahta yhtäaikaa ja siksipä piti tehdä tilaa ja väistää minun naamaan. Olen sen verran ajoissa, että jatkolentoa ei näkynyt lähtevien taulussa. Pakko vaan odotella että osaa lähteä hortoilemaan oikealle portille. Asema on noin muuten moderni ja hyvän kokoinen. Täällä olisi tarjolla perseaukisille arvontaa, jonka palkintona olisi urheiluautoja. Yhden arvan hinta oli jossain 150 jenkkidollarin tietämillä. Ostin kokeeksi 10 arpaa mutta en voittanut. Ei harmita, tärkeintähän ei ole voitto. Vai mitä?

Paikka: Doha, Qatar
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 2.33

Tulihan se minunkin lento lopulta näytölle eikä porttia tarvinnut kaukaa etsiä. Ihan portin vieressä oli Quiet Room jossa oli aurinkotuoleja muistuttavia pötköttelypenkkejä. Epämukaviahan ne olivat, mutta voittivat silti kovalla lattialla makoilun. Joillekin paikallisille Quiet tuntui tarkoittavan keskustelua joten mistään superhiljaisesta huoneesta ei ollut kyse. En antanut sen häiritä vaan laitoin kellon soimaan 1:55 ja aloin koisata reppu sylissä. Ja hyvin koisasinkin! Heräsin nimittäin 2:20 eikä minulla ollut hajuakaan kellon soinnista ja boardingkin oli alkanut 25 minuuttia sitten :D Hirveällä höyryllä portille ja pääsinkin käytännössä suoraan koneeseen. Nyt on paikka aivan koneen perällä. Ajatus oli valvoa tämä lento koska tämä lähtee kuitenkin Balin aikaan kahdeksalta, mutta näillä nukkumisilla voi olla että joutuu pilkkimään. Aseman netti oli niin surkea, että kuvien laittaminen ei onnistunut joten lisäilenpäs niitä sitten majapaikasta käsin.

Paikka: Doha, Qatar
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 14.31

Balilla! Lento meni varsin mukavasti. Eihän siitä valvomisesta tullut yhtään mitään mut sainpahan vähän univelkoja pois. Hämmentävästi lentokoneen sisävalot mukailivat Dohan aikaa joten kun Balilla oli aamu niin kone vedettiin pimeäksi ja ikkunat kiinni. Ei helpottanut valvomisyritystä :D Laskeutuminen viivästyi jonkun verran kun kentällä oli ruuhkaa ja meidän piti jäädä kiertelemään sivummalle. Kentällä odotti yllätys kun viisumista ei tarvinnutkaan maksaa. 30 päivän viisumi on suomalaisille ilmainen! Rinkkaa saikin odotella hihnalta pirun pitkään mutta tulihan sekin sieltä lopulta. Kuski löytyi helposti, rahaa sain nostettua ja luurissa on paikallinen SIM-kortti nettiliittymällä. Lämmintä on +32 joten kaikki hyvin! Nyt vielä 1,5 tunnin ajomatka majapaikkaan.

Paikka: Denpasar, Bali, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 17.13

Kuski toi väsyneen matkaajan majapaikkaan. Omituisesti ketään ei ollut vastassa ja kuski vaan ohjasi minut huoneeseen jonka ovessa oli avain. Kyydinkin maksoin suoraan hänelle ja jäin vähän huuli pyöreänä ihmettelemään, että olipas vähän erikoinen vastaanotto. Vaihdoin samoin tein shortsit jalkaan ja lähdin pikaisesti vilkaisemaan pääkadun meiningin. Ihan hirveästi tuosta ei saanut kyllä näin pimeällä irti. Löysin kuitenkin ravintolan ja vedin kananuudelit kun se oli ainut ruoka mitä niillä oli tarjolla. Siitä sitten kauppaan ostamaan välttämättömyystarvikkeita. Mukaan tarttui pari Smirnoff Icea. Niin ja ostin minä vettäkin :D Kun tulin takaisin huoneeseen niin joku vanhempi paikallinen nainen katseli huoneeseeni sen näköisenä, että ihmetteli kuka siellä on. Tervehdin sitten häntä ja näytin että minä siellä olen. Kohta siihen tuli joku vanhempi mieskin ja hän osasi kysyä että mihin aikaan tulin. Ilmeisesti he olivat etsineet minua jostain toisesta huoneesta, mutta kun kumpikaan ei osannut oikein englantia niin jäi vähän epäselväksi, että onko tämä nyt ihan OK. Itse en pidä siitä että ovea ei saa lukkoon niin ettei sisään näkisi. Ovessa on kaksi tuollaista silmukkaa joiden väliin on munalukko, mutta ovia ei saa tiukasti kiinni kuin sisältä päin. Äsken mamselli kantoi minulle tähän vettä ja hedelmiä, joten kaipa tässä kaikki noin muuten on OK :) Nyt on pää niin pehmeänä että taidan kietasta noi smirret tauluun, paikata nestehukkaa vedellä ja painua nukkumaan. Huoneen vieressä lorisee suihkulähde - toivottavasti en kuse alleni yöllä. Onneksi on pikkugekkoja hoitamassa örököitä ja isommat tokee-gekotkin huutelevat jossain rakenteissa :D

Paikka: Ubud, Bali, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}