Etelä-Amerikka 2012
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012


Julkaistu kello 5.30

Uiminen täällä ei ensikuulemalta vaikuta kovin järkevältä, mutta pulikoimiseen tarjoutuu mahdollisuus keskellä suurta laguunia. Siellä on niin syvää, ettei kaimaanit tule metsästämään. Hypättiin veneestä järveen ja katseltiin auringonlaskua. Vesi oli ihanan virkistävää ja puhdasta vaikkei tietystikään kirkasta niinkuin meressä. Uimareissun jälkeen huristeltiin botskilla yökävelylenkin päähän ja hypättiin lamppujen kanssa rannalle. Yöaikaan liikkuu jos jonkinlaista saalista ja saalistajaa ja nähtiin lukuisia hämähäkkejä, tarantelloja, sirkkoja ja koppiksia. Matkalla majapaikkaan maisemat oli suorastaan henkeäsalpaavat: liikuttiin veneellä pimeässä, joten uskomattoman hieno tähtitaivas avautui yläpuolelle. Illallisen jälkeen kierreltiin vielä lähialueita ja katoilla sekä kaiteissa viihtyy muun muassa rukoilijasirkkoja sekä kämmenenkokoisia tarantelloja. Vähemmän hauskana lisänä olivat nokkosen lailla polttavat muurahaiset, jotka kiipelivät pitkin kinttuja. Auts! Pimeässä, taskulamppujen ja kynttilän valossa, teutarointi on melko haastavaa näin aluksi, mutta unille päästiin kunnialla. Ei paljon tarvinnut unta odotella eikä koko yönä tullut herättyä kuin muutaman kerran. Melkoinen konsertti on suoraan ikkunan alla, josta alkaa tiheä sademetsä. Meidän mökkerössä pojotti iso sammakko - toivottavasti se palaa myös ensi yönä syömään ötököitä.

Paikka: Cuyabeno, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 22.00

Aamupala tarjoiltiin pöytään niinkuin muutkin ruoat. Keittiössä häärää apupoikana sateenkaariboa, joka osallistui tällä kertaa liian innokkaasti kokkailuun ja sai häädön bungalowin tukiparruihin. Noin yhdeksän aikaan lähdettiin taas veneellä kohti uusia seikkailuja. Matkalla näkyi hedelmiä mussuttavia pikkuapinoita, squirrel monkeyseja. Awww! Viidakossa tutustuttiin muutamaan erilaiseen lääkekasviin sekä lehtipuusta saatavaan pihkantapaiseen, jota voi käyttää kynttilän tavoin. Tuoksu oli myös todella hyvä. Lisäksi harjoiteltiin eläinten ääniä ja omat tuhinat ja pärinät kalpenivat oppaan taidokkainen matkimisten rinnalla. Lenkki ei sovi pitkospuita ja mutalöllöä pelkääville, sillä useassa kohtaa piti tasapainotella puiden varassa. Jännittävin kohta oli kun piti ylittää, pieni virtaava joki eikä edes kumppareissa riittänyt varret vaan kengät menivät täyteenv vettä. Puunrunko oli kuitenkin melko leveä eikä lainkaan liukas, joten kamerat säilyivät vielä ehjinä. Kuljettiin melkein koko ajan porukan perällä, koska tietysti jäätiin aina kuvailemaan ötököitä ja puita. Lopussa tahti oli melko nopea, joten kuvaukselle ei juuri aikaa jäänyt. Lisäksi kamerat oli laitettava soiden ylityksen ajaksi reppuun, joten ei jaksanut koko ajan rämpätä reppuja ja kameroita. Päivän kohokohta oli ehdottomasti pieni, sarvekas lehtisammakko! Lopuksi päästiin vielä räpiköimään pikaisesti laguunissa ja hetken päästä meitä odottikin päivällinen.

Paikka: Cuyabeno, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}