Etelä-Amerikka 2012
lauantai 17. maaliskuuta 2012


Julkaistu kello 4.33

Käytiin päivällä pankissa vaihtamassa isompaa rahaa pienemmäksi. Siinä ovella päätettiin koittaa vaihtoautomaattia ja välttää tiskille jonottaminen. Työnsin $20 masiinaan ja kohta alkoi kuulua aivan perkeleellinen kolina. Ryminä tuntui kestävän pienen ikuisuuden ja sen loppumista odotellessa hokastiin, että värkki sylkee pihalle ainoastaan 25 sentin kolikoita. Kyllä tunsi itsensä voittajaksi kun hekotteli kovaan ääneen ja mätettiin ämpäritolkulla kolikoita taskuihin, lompakoihin ja vaikka mihin. Onneksi en ehtinyt työntää kaikkia $20 seteleitä siihen rakkineeseen. Vaihdettiin sitten loput tuohet tiskillä. No, nyt on ainakin pientä rahaa :D Käytiin tappamassa aikaamme pienen kävelymatkan päässä olevassa pikaruoka-kanapaikassa. Sielläkin oli komeaa edustusta sekä meiltä että paikallisilta kun kilvan odoteltiin pääsyä vessaan. Ja sitten työntekijä tulee ja nykäisee oven auki. Lihasta - sitä se olisi vaan vaatinut. Loppuaika ollaankin norkoiltu majapaikan aulassa. Varattiin odotellessa majapaikka viidakkoretken jälkeisille päiville ja katseltiin respan työntyöntekijän kanssa Transformers 3. Lähdemme tovin päästä bussiasemalle, josta yöbussi vie meidät Lago Agrioon. Sieltä on parin tunnin minibussimatka viidakon rajalle, josta jatkamme vielä toiset parituntia viidakkojokea pitkin syvemmälle Amazoniin. Ei ole mitään takeita siitä, että keskellä kuhveikkoa toimisi verkot. Kirjoitteluun voi siis tulla viiden tai kuuden päivän tauko riippuen ihan yhteyksistä. Jos meistä ei ala kuulua ensi torstaihin mennessä mitään niin sitten joku kaimaani tai anakonda on tehnyt meistä välipalan :D Kirjoitellaan kyllä viidakossakin, mutta julkaisemme ne reissun jälkeen - ellei yhteydet sitten pelaa. Mutta nyt sinne bussiasemalle mars!

Paikka: Quito, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 5.56

Oho, bussi onkin taas tosi hyväkuntoinen ja siisti. Olin jo varautunut armottomaan hikoiluun/paleluun ja kolinaan. Bussi Lago Agrioon lähtee Trans Esmeraldas -asemalta ja hintaa on dollari/tunti. Tie kulkee välillä yli 4000 metrin korkeudessa, joten ei auta kuin vetää unta kaaliin ja toivoa parasta :D

Paikka: Quito, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 13.39

Olihan paikoitellen melkoista mutkamäkeä ja röykyytystä, mutta kohtahan tässä Lago Agriossa ollaan. Mahtaa olla bussit tiukilla kun näitä reittejä päivittäin sahaavat. Alkumatkasta, vuoren rinteitä ajellessa meinasi olla vähän viileä. Onneks oli pitkät vaatteet mukana. Nyt puolestaan puskee kosteaa löylyä joka höyrystää ikkunat. Eiköhän se hiki kohta irtoa. Vuoret ovat vaihtuneet metsäksi. Vaikkei tässä nyt vielä sademdtsässä olla niin sinne suuntaan ainakin menossa :) Paikka on väärin mutta korjataan kun pystytään.

Paikka: Cuyabeno, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 14.53

Bussi pysähtyi lopulta asemalle ja taksikuskit seurasivat perässä. Niitä ei siis tarvinnut etsiä vaan saatiin heti kyyti $1,5 hintaan. Ajelimme Hostal D'Mariosin eteen. Pienen haahuilun jälkeen saattiin täällä valmiiksi maksettu aamupala: kahvia, hedelmämehua, pari juustovoileipää sekä hedelmälautanen. Oppaan pitäisi tulla tänne jossakin välissä ja kyydin lähteä 9:30. Tästä jatkamme siis minibussilla kohti Cuyabeno-jokea. Hienosti ajelemme öljypirujen öljyrahoilla rakentamia teitä pitkin kohti hippeilyseikkailua. Onko tämä nyt sitä ironiaa? :D

Paikka: Cuyabeno, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 17.55

Bussimatka etenee sulavasti siistiä päällystettyä asfalttitietä pitkin ja kohta hypätään varmasti kanootteihin. Tie seuraa tiiviisti 10 metrin päässä kulkevaa öljyputkea. Välillä on ollut pari pientä kyläpahasta, mutta noin muuten tie on raivattu aika hyvin metsän läpi. Kenttiäkin tuntuisi vielä olevan :)

Paikka: Cuyabeno, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 23.19

Kännykkäyhteydet katkesivatkin melkein heti edellisen kirjoituksen jälkeen. Saavuimme pieneen, muutaman mökkerön rykelmään jossa söimme lounaan. Lämpötilan nousu Quiton jälkeen on tuntuva. Samoin kosteuden. Nyt tarkenee hikoilla. Lounaan syötyä hyppäsimme pitkään veneeseen ja lähdimme hurjastelemaan kohti Samosa Lodgea. Matka olikin melkoinen pitkä mutkittelevaa jokea pitkin. Vähän väliä sai varoa, etti raavi itseään sivuilta ja ylhäältä tuleviin oksiin ja köynnöksiin. Jo pelkkä venematka oli yhtä eläinhullutusta. Näimme muun muassa kolmea eri tyyppistä apinaa, pari vesilintua, boan sekä kaimaanin. Lensipä siitä yksi tukaanikin yli, mutta se jäi lähinnä pikaiseksi ohilennoksi. Saavuimme majapaikkaan kolmen jälkeen. Tämä on matalan vesistöalueen päälle tolppien varaan rakennettu bungalow-kokoelma. Huoneissa on omat vessat ja suihkut, mutta sähköä tai valoa ei ole. Seitsemän aikoihin niihin sytytetään kylläkin kynttilät. Akkujen lataaminen onnistuu erillisessä rentoilumajassa, jonne sähkö tuotetaan aurinkokennoilla. Ei aurinkoa, ei sähköä. Olemme kirjailmellisesti keskellä ei mitään. Ehkä juuri tästä syystä bungaloweja ei saa lukkoon - paitsi sisäpuolelta. Jos joukkoon eksyy rosvoryökäle, täältä ei niin vaan lähdetäkään karkuun. Joka puolella huutaa kaskaat, linnut ja apinat. Bungalowin alapuolella olevissa vesissa voi nähdä kaimaaneja. Huoneita ei ole erityisemmin eristetty ulkopuoliselta elämältä, joten epäilemättä hämähäkit ja muut mörököllit valtaavat huoneet. Onneksi sängyn päällä on kunnollinen hyttysverkko. Meidän ryhmässä on yhteensä seitsemän henkilöä. Mukana on kolme tyttöä: britanniasta, espanjasta ja portugalista. Sen lisäksi on vielä yksi äijä ja tyttö, jonka kansalaisuus on toistaiseksi hämärän peitossa.

Paikka: Cuyabeno, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}