Etelä-Amerikka 2012
perjantai 16. maaliskuuta 2012


Julkaistu kello 0.39

Ihmeteltiin yhdensuuntaisia bussilippuja Lago Agrioon ja käytiin vielä matkatoimistosta kyselemässä miksei bussiaseman leidi myynyt meille paluulippua. Lago Agrio on siis lukeman perusteella vähemmän viehättävä kaupunki, jossa railakas rikollisuus ja prostituutio kukoistaa lähellä sijaitsevan Kolumbian rajan sekä öljysotkujen ja muiden poliittisten konfliktien takia. Selvisi kuitenkin, että saadaan ostettua paluuliput Quitoon bussiasemalta eikä lippuja myydä kuin kaksi päivää etukäteen. Lähdettiin siis ilman kameravehkeitä gringolandiaan, koska täällä pyörii jos jonkinnäköistä sekakäyttäjää. Huomenna on taas kuvauspäivä kun kulttuurikierros koittaa. Valittu pizzapaikka ei ollut vielä auki, joten otettiin mallia muista täällä pyörivistä ja tilattiin aperatiiveiksi kaksi cuba libreä yhden hinnalla - eli kaksi dollaria/rinksu. Ihmisiä alkaa valua kaduille ja sisäänheittäjiä drinkkitarjouksineen riittää. Kun wanha kaupunki hiljenee, täällä meno vasta yltyy sekä uusia baareja ja klubeka rakennetaan kiivaalla tahdilla.

Paikka: Quito, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 1.50

Aijai! Kyllä nyt on possut maireana. Otettiin vielä cuba librejen lisäksi tuoreesta maracuyasta [marakuja] tehdyt drinkit. Niiiiin hyvää! Sieltä teppasteltiin parin korttelin päähän superpizzeriaan, jossa on tarjolla 60 pizzavalikoiman lisäksi pastaa ja muita italialaisia herkkuja. Täällä loimuaa takkatuli, kaikki on viimosen päälle ja pizzatkin paistetaan kiviuunissa. Huomattiin, että pizzapoekahan vääntää lättyjä ikkunan takana. Kävin kysymässä että passaiskos yksi valokuva ja ukkohan suostui ilomielin :) Kuvauslupaa voi kysyä espanjaksi sanomalla esimerkiksi "Puedo tomar una photo?" Lausutaan kuten kirjoitetaan. On toiminut ainakin meillä :)

Paikka: Quito, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 16.49

Kylläpä nukutti hyvin! Aamulla vaan joku ihmeen kirkonkello kalkatti vimmatusti ja herätti meidät turhan aikaisin. Se kuulosti ihan joltain hälytykseltä, mutta eipä missään mitään tapahtunut. Rojut pakattiin jo eilen joten tänään ei tarvinnut tehdä muuta kuin lyödä rinkat kiinni ja luovuttaa huone. Rinkat jätettiin majapaikan säilytyshuoneeseen ja kamerareput otettiin kantoon. Nyt odotellaan taas turistitoimistolla. Kulttuurikävely alkaa 15 minuutin kuluttua. Alunperin sanottu $16 hinta olikin maksettaessa vaan $15.

Paikka: Quito, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 19.27

Saatiin paikallinen naispoliisi, Daniela, oppaaksi. Meitä oli siis vain minä ja Mika, joten sopulilaumassa ei tarvinnut pörrätä ja kaikki selostuksetkin kuuli hyvin. Vain muutaman kerran jäi pari kohtaa epäselväksi, mutta muuten tajuttiin kaikki. Kierreltiin useassa katolilaisessa kirkossa ja mm. paikallisesta elämästä kertovassa museossa, mutta valitettavasti niissä ei saanut kuvata eikä uskallettu uhmata virkavaltaa (paitsi kerran kännyllä) :D Parin tunnin kierros oli hintansa väärti ja etenkin meille espanjaa taitamattomalle hyvin valaiseva. Kyseltiin turvallisuudesta ja Danielakin kertoi samaa mitä muutkin: kamoista pidettävä tiukasti kiinni kaduilla ja tilanne on parantunut vuosien varrella huomattavasti. Poliiseja ja vartijoita on lisätty, joten päiväsaikaan on ihan turvallista kuvata. Äsken nähtiin nähtiin toiseen turvallisuusongelmaan liittyvä tilanne kun vanha patu ei katsonut jalkoihinsa ja toinen kinttu humahti viemärinkansien väliin. Huidottiin apua paikalle ja mies pääsikin jatkamaan matkaansa ilman suurempia vahinkoja. Kannattaa siis aina vilkuilla mihin astuu (itse yritän välttää viemärinkansille astumista) sekä vihreistä valoista huolimatta tarkastaa ettei hurjastelevat mopot tai autot aja yli.

Paikka: Quito, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 21.23

Kikkailtiin pitkin katuja ruoka mielessä. Yhdestä pienestä paikallisesta ravintolasta tupsahti pihalle mairea papparainen, joka kyseli kuulumiset, kotimaat ja houkutteli sisään ennen kuin ehdittiin juuri sanaakaan sanoa. Yleensä sisäänheittäjät ei juuri kiinnosta, mutta kuka nyt maireaa patua voisi vastustaa. Varmistettiin annoksien hinnat pihalla ja mentiin sisään. Kaikissa paikallisissa pikkurafloissa ei ole hintoja näkyvillä. Näissä hinnat kannattaa kysyä aina etukäteen niin ei tule yllätyksiä. Pikkaraflan kana-ateria oli loistava. Siihen kuului riisiä, perunaa, salaattia, avokadoa ja jonkinlaista kastiketta. Lisäksi pöydässä oli tulista aji-kastiketta [ahi]. Pikkuhetken syötyämme ukkeli kantoi pöytään suuresta ämpäristä kaadettua lämmintä juomaa. Mitä liene nimeltään, mutta mieto anis siinä tuntui maistuvan. Annokset maksoivat yhteensä $4. Ruokailun jälkeen käytiin vielä Plaza Granden laidalla olevassa kirkossa, Catedral Primada de Quitossa, joka toimii myös museona. Sisäänpääsy oli $1,5. Useimpiin museoihin ja kirkkoihin sisäänpääsy on $1-2 tai ilmainen. Ilman opasta historian ja uskovaisten kiemurat jäävät vähän hataraksi, mutta onhan nämä paikat huikeita visuaalisia pläjäyksiä. Koristelussa vaatimattomuus ei paljon näy. Nyt ollaan ryypiskelemässä kaffee ja kaakauuuta. Täällä saa sellaisen annoksen kuin mote pillo. Translate sanoo että se on: tämiseksi roisto tai hulivili.nahka. Asia selvä! :D

Paikka: Quito, Ecuador
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}