Borneo 2010
tiistai 6. huhtikuuta 2010


Julkaistu kello 3.20

Heräsimme aamulla seitsemältä ja olimme jo puolen kahdeksan aikoihin liikenteessä. Odottelimme Sandakan-hotellin edessä bussia ja seurasimme, kuinka joku kohelu britti-kuikelo opasti turistilaumaa linja-autoon. Jos hän oli oikeasti opas, enpä ole ihan hetkeen yhtä hessua opasta bongannut :D Ajelimme minibussilla venelaiturille ja matkalla opasäijä selitti yksityiskohtia päivän ohjelmasta. Samalla selvisi myös hieman saaren toimintaa. Siellä tosiaan kerätään talteen kaikki kilpparin munat ja ne haudotaan optimilämpötilassa. Lämpötilalla kontrolloidaan kuoriutuvien konnuuksien sukupuolta. Yksi konnaemo työstää 50-100 munaa, mutta ennätykset ovat tällä hetkellä 200 munaa yhdeltä emolta. Munista vain noin 80 % kuoriutuu ja kuoriutuvista poikasista selviää 1-3 %. Pikkukonnuuksia uhkaavat maan päällä varaanit sekä kotkat ja meressä uhkia on huomattavasti enemmän. Venelaiturilla odottelimme opasta, joka veisi meidät saarelle. Siinä samalla kirjasimme itsemme mukaan reissuun. Pete-tyttökin laittoi nimensä ja sukupuolensa listaan. Virhe tosin korjattiin hetken päästä. Siinä katoksessa norkoili myös joku paikallinen perhe ja napsittiin niistäkin kuvat kun luvan antoivat. Opas selvitti siinä samalla, että täällä lasten koulunkäynti on enemmän leikkimistä ja vähemmän opiskelua. Lapset joutuvat jättämään joitakin koulupäiviä väliin, jos vanhempien on käytävä ostoksilla kaupungissa tai muuta vastaavaa. Meidän kanssa samassa veneessä tuli joku vanhempi brittipariskunta, joista nainen oli omassa maassaan opettaja. Hän selvitti, että englannissa myöhästyimisistä ja tuntien skippaamisesta lähetetään lasku lapsen vanhemmille. Ja totesi perään, että tämä paikallinen koulujärjestelmä on huono. Ehkä niin onkin, enkä haluaisi taas parjata brittejä, mutta… Botski toi meidät läpi mangrovemetsän. Joella olisi ollut mahdollista nähdä myös rumia kärsäapinoita, mutta meidän kohdalle niitä ei sattunut. Vähitellen joki muuttui leveämmäksi ja pääsimme aavalle merelle. Vauhdikkaan venematkan jälkeen saavuimme Libaran-saarelle, jossa on pieni kalastajakylä. Ja nyt siis kysymyksessä on hökkelikylä, ei mikään Sandakanin tapainen semikaupunki. Täällä on nähtävästi myös majoitustakin. Kävimme käpsehtimässä muutaman paikallisen talon kupeessa. Lapset huutelivat heti helouta ja vilkuttelivat. Koiriakin täällä on melkoinen liuta ja niiden rinnalla hötkeltää kissoja ja kanoja. Nyt istuskellaan katoksessa ja odotellaan lounasta, joka alkaa 10 minuutin kuluttua kello 11:30

Paikka: Sandakan, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 7.13

Lounas tulikin nenän eteen odotettua aikaisemmin. Aluksi tarjoilija kävi kysymässä, että haluaisimmeko jotain juomista. Ja tietysti me halusimme, koska saarella oli pirullisen kuuma. Hieman typerää, että juomista piti maksaa erikseen vaikka lounas kuului pakettiin. Ruoka oli kuitenkin tosi hyvää! Ensiksi pöytään kannettiin perunavelliä, josta tuli kovin kotoinen olo. Sen jälkeen tuli pääruoka, joka koostui perunamuusista, pippurikastikeesta, vihanneksista ja kalasta. Lisäksi yhteiseksi kannettiin lautasellinen grillattua kanaa.Itsehän en pidä kalasta tai ylipäätään merenelävien mausta, mutta ajattelin kuitenkin, että onhan se kokeiltava kun ilmaiseksi saa. Onneksi maistoin, sillä kala ja sen päällä ollut kastike oli tosi hyvää eikä siinä ollut lainkaan ruotoja. Kysyin ruokailun päätteeksi oppaalta, että mistä kalasta oli kysymys ja hän vastasi, että dorifish. Jälkiruoaksi tarjoiltiin papaijaa, ananasta ja muffinsia. Ne eivät olleet erityisen hyviä, sillä kaikessa oli pikantti nestekaasuaromi. Ruokailun jälkeen lähdimme välittömästi jatkamaan matkaa. Meri oli tyyni eikä matkapahoinvoinnista ollut tietoakaan. Pidemmällä matkalla polttoaineen käry olisi saattanut aiheuttaa päänsärkyä. Selingan-saarella eli kilpparisaarella meidät vietiin suoraan huoneisiin. Huoneet ovat siistit ja tilavat. Ne ovat ilmastoituja, mutta kävi niin hienosti, että toisen huoneen ilmastointi ei toimi. Luulen, että tämä on ollut tiedossa kaiken aikaa, sillä sinne oli kiikutettu tuuletin. Tämä on juuri sellaista tyhmää toimintaa, mikä kiukuttaa hintsusti. Miksi ei voi suoraan sanoa, jos jokin asia ei olisi kohdillaan? Olisimme joka tapauksessa tulleet tänne, mutta nyt kun rikkinäisen ilmastoinnin sai itse havaita astuttuaan huoneeseen niin se pistää sylettämään. Ajattelimme, että voisimme tuoda yhden patjan toisesta huoneesta tänne viileämpään. Miksiköhän reissujärjestäjä ei voinut moista järjestää? Huoneessa kuitenkin on tilaa. Novalivali. Se siitä, hyvät majoitukset täällä kuitenkin on. Kun saimme rojut nakattua huoneisiin, kävimme ostamassa aurinkorasvaa, vaihdoimma uimavermeet päälle ja painuimme rantaan, joka on melkein mökin takana. Pehmeätä ja kuumaa hiekkaa ja vettä, joka on noin 25 asteista. Kelpaa! Röhnöttelimme tovin rannalla ja sitten kävimme hakemassa kamerat ja menimme metsästämään skinkkejä ja muita mönkiäisiä. Siellä ne puskissa vipeltävät, mutta yleensä ne huomaa vasta kun ne loikkivat karkuun. Vikkeliä otuksia, peijooni! Lopulta arska ajoi valkonaamat ilmastoituun hönnään. Pakko huilata taas heti ja syödä sipsejä ja aplareita.

Paikka: Turtle Islands, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 14.56

Kun olimme saaneet lorvailut lorvailtua, nappasimme kamerat ja lähdimme tepastelemaan saaren paria polkua siinä toivossa, että saisimme jotain järkeviä kuvia. Puskat olivat taas täynnä skinkkejä joita yritimme jahdata parhaame mukaan. Siinä puskaa silmäillessä kuulin pienen rasahduksen, joka tuli ihan läheltä. Ketään ei näkynyt missään. Otin askeleen eteenpäin ja samalla hetkellä ihan vierestä pinkaisi karkuun arviolta noin puolimetrinen varaani. Könsikäs ei montaa askelta ottanut vaan jäi lipomaan kieltään muutaman metrin päähän. Häiritsimme loiroa muutaman minuutin ajan ja jätimme sen sitten jatkamaan hommiaan. Lieneekö jo odotellut toiveikkaana illalla vapautettavia kilpikonnia? Päätimme kuvausretken rannalle ja siitä tulikin mieleen, että voisi mennä uimaan. Ja uimaanhan sitä mentiin. Tiuku alkoi repiä sen verran paljon, että oli pakko lähteä takaisin majapaikkaan ja suihkuun. Kevyen raikastautumisen jälkeen suksimme keskukseen, jossa meille tarjoiltiin pienen odottelun jälkeen lounas. Tyrkyllä oli riisiä, kanaa, katkarapuja, herneitä, perunaa ja salaattia. Jälkiruoaksi oli papaija- ja vesimelonipaloja. Ja hyvää oli, jälleen kerran! Samassa pöydässä istui edellisessäkin kirjoituksessa mainittu saarivaltion edustaja ja huoh… oli niin polleaa kun oli käynyt saarella kerran aikaisemmin ja tiesi kilpikonnista ja ylipäätään kaikesta kaiken. Ruokailun lomassa mainitsimme oppaallemme rikkinäisestä ilmastointilaitteesta. Hän lupasi selvittää asiaa ja vähän myöhemmin selvisikin, että voisimme siirtää yhden patjoista toiseen huoneeseen tai sitten joku työntekijöistä tekisi sen meidän puolesta. Hyvä hyvä, se tarkoittaisi ettei tarvitsisi nukkua kuumuudessa. Ruokailun jälkeen jäimme odottelemaan, että konnat saapuisivat. Siinä odotellessa hyvä ystävämme varaani tuli taas norkoilemaan hiekkarantaan. Ei mennyt kovin pitkään kun ensimmäinen muniva konna tuli paikalle, mutta kuuluimme vasta toiseen ryhmään, joten meidän oli odoteltava seuraavaa. Hyvä tovi siinä meni, mutta lopulta kuului huuto "TURTLE TIME!" ja sitten singahdettiin hirveätä kyytiä rantaan, jossa konna oli jo kaivanut ison kuopan hiekkaan. Valo oli ensin suunnattu kuoppaan, jotta näkisimme munat. Aika ajoin puuskahdellen metrin pituinen konna änkesi munia kuin viimeistä päivää. Loppujen lopuksi pingispallon kokoisia kuulia oli 99 kappaletta, joka on hieman keskivertolukeman yläpuolella. Konna oli uusi tulokas, joten se sai eturäpylöihinsä pienet merkit, joista se tunnistettaisiin myöhemmin. Vähän näytti kirpaisevan, mutta muuten kaikki näytti sujuvan mallikkaasti. Lopulta jätimme konnan huilailemaan ja ennen pitkää se lyllertäisi takaisin mereen ja tekisi uuden puserruksen kolmen vuoden kuluttua. Munat kuskattiin muovisankossa hautomoalueelle. Siellä ne haudattiin hiekkaan ja alue suojattiin kanaverkolla, jotta kuoriutuvat konnapoikaset eivät pääsisi karkuun. Samalla verkko toimi viimeisenä suojana petoja vastaan. Päälle bambun kuori, johon oli kirjoitettu tiedot munninasta ja cocktail oli valmis. Meidän seuraama pesä oli tämän vuoden 695. Siinä on konna jos toinenkin ehditty veteen laskea. Kun munat oli saatu haudattua, lähdimme kolmannen oppaan mukaan jolla oli mukanaan vajaa 70 vastakuoriutunutta konnapoikasta. Melkoisestä rääpälyydestä se noidenkin otusten elämä alkaa. Kilvekkäät sekoilivat korissa kuin viimeistä päivää. Lopulta opas meni veteen taskulampun kanssa, kaikki muut valot sammutettiin ja kori kipattiin hiekkaan Iso osa konnista ymmärsikin suksia veteen. Osa hortoili ihan väärään suuntaan kun taas toisten mielestä vesi ei ollutkaan hyvä idea ja päättivät kääntyä mereen päästyään takaisin maata kohti. Rouva Saarivaltio, tietäjien tietäjä, päätti ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja alkoi nostella konnia veteen, vaikka noin minuutti sitten oli selveästi sanottu hänen omalla äidinkielellään, että niihin koskeminen on ehdottomasti kielletty. Syynä tähän on muun muassa. se, että turistit tuppaavat pudottelemaan räpistelevät konnat maahan, Lisäksi otukset voivat saada oireita tai jopa kuolla ihmisten käyttämiin hyönteismyrkkyihin, rasvoihin ja muihin töhniin. Kun rääpäleet oli laskettu mereen, show oli ohi ja oli aika palata hönnään. Juuri ennen lähtöä oppamme tuli vastaan ja kysyimme, että mitä teemme huoneen kanssa. Hänen mukaansa asia oli jo hoidettu. Mietimme, että kummankohan patjan he olivat siirtäneet, sillä molempien päällä oli hillitön kasa rojua. Ei kummankaan, he olivat siirtään koko sängyn! :D Ongelma ratkesi siis lopulta tyylikkäästi. Majapaikassa oli hienoa huomata, että aurinko oli tarttunut. Niska on punainen kun ravulla ja Petellä on selkänahka rullalla. Ja molemmilla ohtaa kumottaa. Milloinkahan sitä oppisi. Noh… punaisen kautta ruskeaan, niin kuin ennenkin. Nyt on jäljellä enää kuvien ja videoiden siirto koneelle ja sitten olisikin ruvettava nukkumaan. Aamupalalla pitäisi olla 6:30, joten hirveän myöhään ei voi kuupoilla.

Paikka: Turtle Islands, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}