Borneo 2010
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010


Julkaistu kello 2.37

Herättiin kahdeksan aikoihin, käväistiin suihkeessa ja lähdettiin etsimään aamupalapaikkaa. Tarkoitus oli käydä aamupalalla hotellin vieressä olevassa ravintolassa, joka meidän ymmärryksen mukaan on jollain muotoa samaa yritystä tai saman omistajan bisneksiä. Paikka oli kuitenkin kiinni, joten jouduimme hakemaan evästä vähän kauempaa. Tovin kävelymatkan päästä löytyi Rainforest Cafe. Pöytään tuotiin aamupalalista, missä oli paikallista- ja länkkäritarjontaa. Pete kauhoi naamariinsa hedelmälautasen ja voileipiä, Tarja söi paistettuja riisejä kanalla ja minä paistettuja nutskuja. Päälle vielä tuoreista appelsiineista puristettua mehua… omnomnom… Sitten taas takaisin hotellille. Kysyttiin respasta lisätietoja neljän päivän viidankonykäilystä ja sukelluksista. Nyt alkaa näyttää siltä, että painumme maanantaina Sandakaniin ja aloitamme tiistaina neljän päivän kilppari-lepakko-nenäapina (! :--D) -seikkailun. Sieltä lentäisimme sitten perjantaina takaisin ja suuntaisimme kohti Kinabalu-vuorta, jossa viettäisimme pari yötä. Sieltä sitten takaisin nykyiseen hotelliin ja Pete sukelluskurssille, jonka teoriaosuuden voi tehdä Internetissä. Kyllä mualima on ihmeellinen! Nyt odotellaan tässä aulassa, että saadaan vielä pari yksityiskohtaa tietoomme ja sitten pitäisi taas varailla lentoja….

Paikka: Kota Kinabalu, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 4.39

Käytiin ostamassa Maxis-operaattorin HotLink-liittymä. Itse kortti ja liittymän avaus maksoi 8.80 RM eli noin 2 euroa. Otimme siihen päälle viikon datapaketin, jossa internetiä saa käyttää rajattomasti 2GB asti. Se maksoi 30 RM eli noin 6.8 euroa. Numero, josta meidät täältä tavoittaa on +60 12 831 5840. Eilen illalla Kota Kinabalu tuntui mukavan leppoiselta ilmastonsa suhteen, mutta SIM-kortin ostoreissulla suoran pään päältä paistanut aurinko muistutti, että missä sitä oikeastaan ollaan. Löyly imee energiat todella nopeasti ja jouduimmekin hakemaan vahvistusta jäätelökojulta. Tai eihän se mitään jäätelöä ollut. Jotain esanssilientä ja irvokkaita lötterökuulia mukissa, mutta hyvää oli. Ja kylmää. Täällä on ihmeellinen kielisysteemi. Emme ota oikein selvää, että mitä kieltä täällä puhutaan. Virallinen kieli on malay, mutta tuntuu että ainakaan tällä alueella sitä ei juuri puhuta. Täällä on nimittäin mieletön määrä kiinalaisia. Toisaalta taas olemme jo monesti törmänneet tilanteeseen, että kaksi kiinalaisen näköistä puhuu toisille englantia. Eiköhän se vielä matkan aikana valkene... Odottelemme edelleen vastausta kilpikonnasaaren majoitustilanteesta, joten matkasuunnitelma ei ole edennyt mihinkään.

Paikka: Kota Kinabalu, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 6.41

No niin! Tilanne alkaa selvitä. Varasimme lennot huomiselle kello 12:40. Kohteena on Sandakan. Siellä meitä odottaa May Fair Hotel, jossa vietämme yhden yön. Tiistaina meidät noudetaan hotellilta ja siitä alkaa kolmen yön ja neljän päivän retki. Kaikki niiltä osin hyvin. Melkein. Ollaan nimittäin sen verran myöhässä, että kilpikonnasaaren majoitustilanne ei ole vielä selvillä. Huoneita on kahdelle henkilölle, mutta ei kolmelle. Joku random-jamppa yrittää Sandakanin päässä selvitellä meille huonetta ja mahdollisia erikoisjärjestelyjä. Me täällä olemme tehokkaita ja nostamme kädet pystyyn. Välillä seisomme kädet kyynärpäitä myöten kainaloissa. Retki päättyy siis perjantaina ja paluulento Kota Kinabaluun lähtee 18:15. Topakka respan täti Chee Ling Ling järjesti meille vielä taksikyydiin Kinabalu-vuorelle. Siellä meitä kaikella todennäköisyydellä odottaa J. Residence -niminen hotelli, jossa vietämme kaksi yötä. Tarjan sanoin: "Se on yhtä viitakkoo!" :D Nyt meillä on jäljellä enää Peten sukellusten järjestely. Mutta sitä ennen on käytävä riipaisemassa mäskit naamaan. Hop!

Paikka: Kota Kinabalu, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 9.14

Eihän se hotellin ravintola ollut nytkään auki. Laahusteltiin sitten pienen vesisateen saattelemana Little Italy -nimiseen ravintolaan, joka ei-niin-yllättäen tarjoilee pastoja, pizzoja ja muita italialaisia herkkuja. Eikä voi kyllä kieltää: hyvät oli eväät! Siinä syödessä pieni vesisade muuttui isoksi ja ukkonenkin tuli kaveriksi. Istuskellaan tässä ravintolan katoksessa ja odotellaan, että sade loppuisi. 50- metrin päässä paikallinen jannu jyrsii asfalttia sateesta välittämättä. Kyllä käyp katteeks! :)

Paikka: Kota Kinabalu, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 15.50

Lähettiin illalla kippailemaan keskustaan, kun Mika totes, että aijai ku niskaa kuumottaa. Olihan siellä punasta läikkää, samoin mulla, mutta Tarja on vissiin kävelly syrjäkujilla kun ei ollu punotusta havaittavissa. Ajateltiin vielä säätää tämä kännyliittymä kohdalleen, että toimii vähän luotettavammin ja etsittiin Maxis liike mikä liittymän aamulla möi. Pherrr.. Sama jannu istua napotti siellä kun 12 tuntia sittenkin, enpä valittaa enää pitkistä työvuoroista:) Sitten nälkä vei meistä voiton ja suunnattiin hotellia ja sen kimpassa olevaa ruokapaikkaa ja yllätyksenä voitiin todeta, se oli kiinni. :I Voiton riemuisina kipottelimme paikalliseen Curryhouse muovituoli-paikkaan ja ateriat maksoi juomineen vajaa 4 euroa.. Yhteensä. No tottahan se minun teki mieli makeeta. Jo menomatkalla huomattiin super luxus jäätelöbaari, joka oli auki 11pm asti, joten vartti oli aikaa sipsutella pari korttelia, tilata kaksi milkshakea ja jäätelö. Huomenna olisi taas aikanen ylösnousu, aamupala ja taksilla kohti sukelluspaikkaa kyselee mulle niitä sukellusjuttuja. Sen jälkeen kohti lentoasemaa. Käskynjakajana toimin minä. Mika pitää huolen missä pitää olla, minä pidän huolen, että siellä ollaan ajoissa ja Tarja pitää huolen että kännykkä on matkassa eikä respan aulassa.

Paikka: Kota Kinabalu, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 17.05

Petri ja Tarja rupesivat jo nukkumaan. Itse ajattelin vihdoinkin käyttää vähän aikaa tämän päiväkirjan kanssa ja lisäsin edellisiin kirjoituksiin joitakin kuvia. Laatu on mitä on, mutta onpahan nyt tyhjää parempi. Uudet kuvat näkee parhaiten varmaankin albumin kautta. Meillä on ollut hienoisia ongelmia nettiyhteyden kanssa. Täällä Kota Kinabalussa kännykän datayhteys saatiin toimintaan vasta tänään, mutta sen toimintaa ei voi järin laadukkaaksi sanoa. Yhteysongelmia on melkoisesti. Sen lisäksi tämä hotellin WLAN on varsin hidas ja tämäkin tuppaa pätkimään melkoisesti. Saa nähdä saadaanko laitettua videoita lainkaan vai onko tyydyttävä kuviin… Tästä hienon aasinsillan kautta päästäänkin Peten kirjoituksen kenkäkuvaan. Joku saattoi miettiä, että mihin koko kuva edes liittyy. Pete yritti lähettää pidempää kirjoitusta kertaalleen, mutta yhteys katkesi ja kännykirjoitus katosi bittiavaruuteen. Ja sen jälkeen ei enää napostellut kirjoittaa yhtä pitkää juttua ja kenkään liittyvä osuus jäi välistä. Tässäpä se siis: Käytiin ennen iltaruokailua kiertelemässä Kota Kinabalun keskustaa. Eksyimme pienehköön ostoskeskukseen, jossa oli useita kenkäliikkeitä. Peten nykyiset monot irvistävät sen verran terhakkaasti, että uudet oli saatava. Ja sellaiset löytyy. Ja ne olivat kuvassa. Täällä oleva kenkätarjonta oli sen verran houkuttelevan hintaista ja näköistä, että joutunee ehkä itsekin ostamaan parit kenkäparit. Mutta ei vielä, vasta viimeisenä iltana, jotta säästyy monojen joutavalta roudaamiselta. Peten mainitsemasta muovituolipaikasta sen verran, että kysymyksessä oli paikallisten käyttämä ravintola, jossa ei ollut englanninkielistä ruokalistaa tai muitakaan hipleitä. Ruoka-annokset maksoivat todellakin vain 5 MYR eli noin euron. "Turistiravintoloissa" ateriat maksavat noin 4-6 euroa, joten ero on varsin merkittävä. Aamulla on herätys kahdeksalta. Kymmeneltä on tarkoitus hypätä taksiin ja karauttaa sillä sukelluskerholle varaamaan Peten ensi viikon kurssi. Siitä sitten samalla taksilla lentokentälle. Kone lähtee 12:40 ja lentää 45 minuuttia Sandakaniin. Sieltä meille on varattu hotelli, jonne yrkäilemme näillä näkymin taksilla. Tämä on siis suunnitelma. Saa nähdä kuinka se toteutuu. Eiköhän ne tässä nyt tärkeimmät. Nyt aftersunia niskaan sekä otsaan ja nukkumaan. Heipämoi!

Paikka: Kota Kinabalu, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}